Intia hukkumassa jätteisiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Intia hukkumassa jätteisiin

Arvioiden mukaan vain 30 prosenttia Intian viemärijätteestä käsitellään asianmukaisesti.

Almitra Patel havahtui Intian jäteongelmaan, kun sammakot lakkasivat kurnuttamasta perheen maataloa ympäröivillä soilla.

Sammakot olivat hukkuneet kosteikkoja myrkyttäviin jätevesiin ja roskiin. Patel, naispuolinen insinööri ja ympäristöaktivisti, vetosi vuonna 1996 korkeimpaan oikeuteen, jotta se patistaisi viranomaiset tarttumaan Bangaloren seudun jäteongelmaan.

Kävi ilmi, että alle puolet nykyisin teknologiakeskuksena tunnetun Bangaloren viemärijätteestä käsiteltiin ja loppu meni suoraan vesistöihin.

Nyt 75-vuotias Patel sai asiansa läpi oikeudessa. Lisäksi hänet nimitettiin valtakunnalliseen jätehuoltokomiteaan, joka pyrkii ratkomaan yli miljardin asukkaan Intiaa riivaavaa ongelmaa.

Komitean raportin pohjalta linjattiin vuonna 2000 jäteohjelma, joka edellyttää roskien lajittelua, kierrätystä ja toimivia kunnallisia järjestelmiä. Suunnitelma on jäänyt paperille.

Kaupunkijäte viisinkertaistuu

"Kunnat kaapivat rahoja kokoon rakentaakseen kalliita ja paljon energiaa kuluttavia jätelaitoksia, mutta eivät sitten pysty maksamaan niiden sähkölaskuja ja huolehtimaan viemäröinnistä", Patel valittaa. Hänen mukaansa useimmat jätelaitokset eivät ole toiminnassa.

Patel muistuttaa, että jätteenkäsittelyyn olisi myös helpompia ja halvempia tapoja. Esimerkiksi Suratin kaupunki on tuottanut sähköä viemärikaasusta vuodesta 2004 lähtien.

Delhissä toimiva tiede- ja ympäristöjärjestö CSE laskee, että koko Intian viemärijätteestä alle 30 prosenttia käsitellään asianmukaisesti. Toinen tutkimus ennakoi, että vuoteen 2047 mennessä Intian kaupunkijätteen määrä viisinkertaistuu 260 miljoonaan tonniin vuodessa.

"Hukumme omiin ulosteisiimme", CSE:n johtaja Sunita Narain kiteyttää.

Bangaloren kaupunki on kerännyt varoja kunnostaakseen ympäristönsä kosteikot. Niitä oli 262 vuonna 1962, mutta nyt enää 17. Rakennettu kaupunkiympäristö on samaan aikaan kasvanut 466 prosenttia, Bangaloressa toimiva Intian tiedeinstituutti laskee.

Pulaa vessoista ja vedestä

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Intian kaupunkilaisista 87 prosentilla on käytettävissään vessa, maaseudulla osuus jää 33 prosenttiin.

Intian kaupungeissa asuu noin 340 miljoonaa ihmistä, ja luvun povataan tuplaantuvan vuoteen 2030. Se tietää paisuvaa jäteongelmaa ja pahenevaa vesipulaa.

Intian nykyisestä jätevedenpuhdistuskapasiteetista 40 prosenttia keskittyy Delhiin ja Mumbaihin. Kaupunkien vauraita alueita palvellaan paremmin kuin köyhiä. Vain viisi prosenttia kaikesta vesijohtovedestä tulee slummiasukkaiden käyttöön 42 kaupungissa.

Pohjavesi hupenee uhkaavasti monilla alueilla, kun asukkaat kaivavat yhä uusia porakaivoja. 27 kaupunkia kattanut selvitys varoitti vuonna 2008, että avo-ojissa virtaava viemärijäte pilaa pohjavesiä.

Säästäväisyys kunniaan

Kun kaupungilta loppuu vesi, sitä etsitään yhä kauempaa maaseudulta. Bangalore on riippuvainen sadan kilometrin päässä sijaitsevan Cauveryjoen vedestä, eikä sekään riitä kaupungin tarpeisiin.

"Tilanne pahenee koko ajan, koska Cauvery on kuivumassa", kaupungin vesi- ja viemärilaitoksen johtaja Gaurav Gupta myöntää.

Veden haaliminen yhä etäämmältä aiheuttaa putkivuotoja ja houkuttelee varkaita. Lisäksi kauna kasvaa maaseudulla, jonka vedet "rosvotaan" kaupunkeihin.

"Vesi muuttaa nyt maalta kaupunkiin kiivaampaa tahtia kuin Intia teollistuu. Haasteena on ajaa säästeliään vedenkäytön periaate läpi koko yhteiskunnassa", Narain pohtii.

Intian Faktat:

  • Valtio Etelä-Aasiassa
  • Asukkaita 1 214,5 miljoonaa
  • Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 41,6 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 62,8 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 134/169                                                                                      (Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia