ILO: Suojaa kotitalouksien lapsityöläisille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ILO: Suojaa kotitalouksien lapsityöläisille

Epävirallisella sektorilla kotitalouksissa työskenteleviä lapsia halutaan suojella hyväksikäytöltä ja riistolta.

Kansainvälinen työjärjestö ILO on hyväksynyt uuden kansainvälisen yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on suojella epävirallisella sektorilla työskenteleviä lapsityöläisiä, uutisoi Pelastakaa Lapset.

Kotiapulaisina työskentelevät lapset ovat aiemmin olleet lainsäädännön ulkopuolelle, samoin he ovat olleet viranomaisille lähes näkymättömiä.

Monissa maissa työ- ja sosiaaliturvan lainsäädäntö ei koske kotitalouksia, mistä syystä lapsilla ei ole lain tarjoamaa suojaa riistoa ja väärinkäytöksiä vastaan. Sopimuksen toivotaan tarjoavan kotitaloustyöntekijöille kunnolliset työolosuhteet ja paremman palkan sekä suojelua hyväksikäyttöä ja väkivaltaa vastaan.

Kotiapulaisina työskentelevistä lapsista, joista useimmat ovat tyttöjä, monet joutuvat elämään erossa perheistään ja ystävistään eivätkä pääse kouluun. He myös kokevat hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Lasten riistäminen kotitaloustyössä liittyy köyhyyteen, syrjintään ja perheiden vaikeuksiin huolehtia lapsistaan.

"Monet ryhtyvät kotiapulaisiksi paremman elämän toivossa. Valitettavan usein heitä kuitenkin riistetään, pahoinpidellään ja pidetään poissa koulusta. Ääritapauksissa lapset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi, pakkotyöhön tai orjuuteen", kertoo Pelastakaa Lasten ohjelmasuunnittelija Tupuna Mäntysaari-Laaksonen.

Sopimus muun muassa asettaa kotitaloustyöntekijöiden työajalle, palkalle ja elinolosuhteille standardit, vaatii hallituksia asettamaan työntekijälle minimi-iän, tunnustaa nuorten kotitaloustyöläisten oikeuden koulutukseen sekä korostaa hallitusten vastuuta alle 18-vuotioiden kotiapulaisten työoloista ja niiden valvontamekanismeista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia