Uutiset Edward Snowden ja NSA

Ihmisoikeusjärjestöt kääntyivät Snowdenin tueksi

Tietovuotaja Edward Snowdenia odottaa Yhdysvalloissa epäreilu oikeudenkäynti ja kyseenalaiset vankilaolosuhteet, uskovat Amnesty ja HRW.
(Kuva: thierry ehrmann / cc 2.0)

Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International ovat asettuneet puolustamaan Yhdysvaltain massiivisen urkintaskandaalin paljastanutta Edward Snowdenia.

Järjestöt ovat erityisen huolissaan Snowdenin mahdollisuuksista saada kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukainen turvapaikka.

Amnestyn mukaan Snowden on jo käytännössä tuomittu Yhdysvalloissa, joten on syytä epäillä, olisiko hänen mahdollista saada kotimaassaan reilu oikeudenkäynti. Järjestön mukaan on myös aito riski päätyä Yhdysvalloissa epäinhimillisiin vankilaolosuhteisiin.

"Mikään maa ei voi luovuttaa henkilöä maahan, jossa on vakava riski kaltoinkohtelusta. Tiedämme, että muita, joita on syytetty samanlaisista toimista, on pidetty oloissa, joita sekä Amnesty että YK pitävät julmana, epäinhimillisenä ja nöyryyttävänä kohteluna, kansainvälisen lain vastaisena", sanoo Amnestyn laki- ja politiikkajohtaja Michael Bochenek järjestön tiedotteessa.

Snowdenia syytetään muun muassa Yhdysvaltain vakoilulainsäädännön perusteella. HRW:n mukaan hallitus on aiemmin tulkinnut lainsäädäntöä tavalla, joka on kansainvälisen ihmisoikeuslan vastainen. Esimerkiksi syyttäjän ei ole hallituksen mukaan tarvinnut todistaa, että syytetty on toiminut vahingoittamistarkoituksessa.

Järjestöt muistuttavat myös, ettei Snowden ole kansainvälisen oikeuden mukaan välttämättä tehnyt mitään väärää. HRW:n mukaan salaisten tietojen paljastaminen voi olla oikeutettua yleisen edun nimissä – etenkin, jos siten paljastetaan ihmisoikeusrikkomuksia tai estetään niitä.

"Ketään ei pitäisi syyttää ihmisoikeusrikkomusten paljastamisesta. Tällaiset paljastukset on suojattu oikeuksissa tietoon ja ilmaisunvapaudessa", myös Amnestyn Michael Bochenek sanoo.

Kesäkuussa Yhdysvaltain salaisen tiedusteluohjelman julkisuuteen vuotanut Snowden on hakenut turvapaikkaa useista maista. Hänen uskotaan olevan Moskovan lentokentällä.

Edward Snowden ja NSA ihmisoikeudetoikeus ja rikos Yhdysvallat Amnesty InternationalHuman Rights Watch

Lue myös

Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia

Presidentti Barack Obama lyhensi tuntuvasti tietovuotajan tuomiota, mikä on herättänyt toiveita myös Edward Snowdenin ja muiden tietovuotajien puolesta.

Ihmisoikeudet ja verkkovalvonta – tuoreessa raportissa tärkeitä linjauksia myös Suomelle

Ihmisten suojaaminen turvallisuusuhilta on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on, ettei suojaamisessa mennä ojasta allikkoon, kirjoittaa Juha Lavapuro.

Ison-Britannian hallitus vakoillut Amnestya

Tuomioistuin teki aiemmin kesäkuussa virheen ja nimesi väärän järjestön vakoilun kohteeksi.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat ”pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Mies ja lapsi tulvavedessä kelluvassa veneessä.

Bangladeshissa on pahimmat tulvat vuosiin – Noin 5,5 miljoonaa ihmistä kärsii seurauksista

Bangladeshin monsuunikaudella sataa aina, mutta tänä vuonna sateet ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja ja tulvat kestäneet kauan. ”Ne, joilla ei laillani ole minne mennä, elävät taloissa, jotka ovat osittain veden alla. Huoneessamme on polven syvyydeltä vettä”, kertoo räätäli Arif Hossain.
Hengityssuojaimella varustettu nainen ompelukoneen ääressä.

Koronavirus supistaa vaateteollisuutta, ja seuraukset osuvat pahimmin kehitysmaiden työntekijöihin – Miljoonat ovat jääneet ilman palkkaansa

Osa vaatebrändeistä kieltäytyi koronakeväänä maksamasta jo toimitettuja tuotteita. Vaikutuksista kärsivät eniten Aasian vaatetehtaiden työntekijät, joista moni on nyt pudonnut tyhjän päälle.
Vaurioituneita rakennuksia ja miehiä raivaamassa raunioita.

Suomalaisjärjestöiltä tukea Beirutin avustustyöhön – Räjähdys on maalle jälleen uusi kriisi

Unicefin hätäapukeräys tuotti kolmessa päivässä yli 100 000 euroa. Maa tarvitsee hätäavun lisäksi myös jälleenrakentamista.
Sateenkaarilippu

Loppu homovitseille ja epäkunnioittavalle pukukoppikulttuurille

Hetero-oletukset, homofobia ja humoristisiksi tarkoitetut heitot ovat yhä yleisiä urheilumaailmassa. Epäkunnioittavaan pukukoppi- ja fanikulttuuriin tulee puuttua. Sitä helpottaa, kun osaa ottaa sateenkaariteemoja puheeksi, kirjoittaa Setan koulutusasiantuntija Marita Karvinen.

Luetuimmat

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Koronavirus supistaa vaateteollisuutta, ja seuraukset osuvat pahimmin kehitysmaiden työntekijöihin – Miljoonat ovat jääneet ilman palkkaansa
Suomalaisjärjestöiltä tukea Beirutin avustustyöhön – Räjähdys on maalle jälleen uusi kriisi
Puiden istutusta ylistetään ilmastonmuutoksen ratkaisukeinona – Tutkijoiden mukaan pahimmillaan vaikutus voi olla kuitenkin päinvastainen