Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia

Presidentti Barack Obama lyhensi tuntuvasti tietovuotajan tuomiota, mikä on herättänyt toiveita myös Edward Snowdenin ja muiden tietovuotajien puolesta.

Ihmisoikeustoimijat iloitsevat Yhdysvaltain väistyvän presidentin Barack Obaman tämänviikkoisesta päätöksestä lyhentää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota. Ne toivovat, että sama käytäntö ulotetaan maailman muihinkin tietovuotajiin, joista monen tilanne on epävarma.

Manning tuomittiin vuonna 2013 35 vuodeksi vankeuteen, koska hän vuosi Wikileaks-sivustolle tietoja Yhdysvaltain asevoimien tekemistä ihmisoikeusloukkauksista. Oikeudenkäyntiä on pidetty epäreiluna, ja lisäksi tuomio oli pidempi kuin vaikkapa sotarikoksiin syyllistyneiden sotilaiden tuomiot. Transsukupuolinen Manning joutuu istumaan tuomiotaan miesten vankilassa.

"Presidentti Obama toimi oikein lieventäessään Manningin tuomiota, vaikka hänen olisikin pitänyt tehdä se jo paljon aikaisemmin. On kohtuutonta, että ihmisoikeusloukkauksia paljastanut Manning itse on kärsinyt vuosia epäinhimillisestä kohtelusta vankeudessa eikä hänen paljastamiinsa rikoksiin syyllistyneitä ole tuotu vieläkään oikeuden eteen", toteaa ihmisoikeusjärjsetö Amnesty Internationalinn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio.

Nyt ihmisoikeusjärjestöt toivovat, että Manningin kohtalo johtaisi myös tietovuotaja Edward Snowdenin tuomion perumiseen. YK:n riippumattoman asiantuntijan Alfred de Zayasin mukaan valtioiden pitäisi lopettaa myös Julian Assangen, Luxleaks-vuotajien Antoine Deltourin ja Raphael Halet'n sekä israelilaisen verokorruptiopaljastaja Rafi Rotemin ahdistelu. Hän muistutti, että tietovuotajat ovat keskeisiä ilmaisunvapauden puolustajia, joita pitäisi suojella eikä vainota.

"Salailun kulttuuri on myös rankaisemattomuuden kulttuuria", de Zayas sanoi.

Manningin on määrä vapautua toukokuussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia