Gaddafin tukemisesta syytetyt mustat pakenevat kostoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Gaddafin tukemisesta syytetyt mustat pakenevat kostoa

Eräiden ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Libyassa on käynnissä etninen puhdistus.

"Kävelimme tänne asti kertomaan, että meitä kohdellaan kuin koiria. Tappakaa minut saman tien, ei se olisi ensimmäinen eikä viimeinen kuolema", Hamuda Bubakar kiljuu saavuttuaan Marttyyrien aukiolle Libyan pääkaupungissa Tripolissa. Bubakar, 23, taivalsi keskustaan parin sadan kohtalotoverinsa kanssa. Mustaihoiset Misratan seudun evakot ovat majailleet pari viime kuukautta parakkikylässä Tripolin laidalla.

"Marraskuun alussa paikalle ilmaantui Misratan kapinallisia, jotka veivät joukostamme seitsemän nuorta. Emme tiedä mitään heidän kohtalostaan", Aishaksi esittäytyvä toinen nainen jatkaa.

Hänen mukaansa leirin naisia on viime viikkoina siepattu ja raiskattu.

Rakennustyömaan asukit

Liikenteen tukkiva mielenosoittajajoukko on lähtöisin Tawarghasta, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Misratasta. Tawargha toimi Muammar Gaddafin joukkojen tukikohtana Misratan taistelujen aikana.

Monet tawarghalaiset ovat aikanaan Libyaan tuotujen mustien afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Kapinalliset syyttävät heitä osallistumisesta Gaddafin joukkojen julmuuksiin Misratassa.

"Meitä haukutaan gaddafilaisiksi, mutta meitä vihataan myös ihonvärimme vuoksi. Kaikki Libyan mustat joutuvat kärsimään", Rahman Abdulkarim valittaa, kun poliisi onnistuu hajottamaan mielenosoituksen.

Joukko palaa Tripolin eteläosaan, jossa sota keskeytti valtavista betonikennostoista muodostuvan asuinalueen rakennustyöt.

Työmaaparakit suojaavat nyt tuhansia ihmisiä, jotka ovat paenneet Gaddafin tukialueilta, kuten Bani Walidista, Tawarghasta tai viimeksi kapinallisten haltuun päätyneestä Tripolin Abu Salimista.

Kaupunki tyhjeni

"Pelkästään tässä Fallahin leirissä on 200 perhettä, kaikki Tawarghasta", kertoo Abdurrahman Abudheer, joka on tehnyt alueella vapaaehtoistyötä kuukauden.

Hänen mukaansa evakkoja tulee lisää päivittäin, mutta jostain ilmaantuu myös avuliaita tripolilaisia.

Amnesty International oli jo syyskuun alussa huolissaan Tawarghan asukkaisiin kohdistuvien kostotoimien ja mielivaltaisten pidätysten kiihtymisestä.

Alkujaan 30 000 asukkaan Tawargha on tyhjentynyt aavekaupungiksi, ja Amnestyn mukaan kymmeniätuhansia sen asukkaita voi elää samanlaisissa tai kehnommissa oloissa kuin Fallahin parakkien evakot.

Eräiden ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Libyassa on käynnissä etninen puhdistus.

"Moni saapuu tänne elettyään päiväkausia rannalla, ja useimmat pelkäävät jopa kadulla kävelemistä", Abudheer kertoo. Hänen mukaansa 27 000 tawarghalaista on hajaantunut Tripolin ja Bengasin kaupungin välimaastoon.

Fallahista viiden minuutin automatkan päässä sijaitsevasta Tarik Matarista löytyy seuraava parakkikylä. Siellä majailee viime laskennan mukaan 325 perhettä Tawarghasta ja 7 Abu Salimista.

Pelätyt misratalaiset

Erään evakkoperheen poika revittiin autosta tarkastusasemalla, ja myöhemmin hänestä saatiin vain ruumiinavauksen antamat tiedot runsaista pahoinpitelyjäljistä.

Tripolissa mieltään osoittaneet mustat pelkäävät, että heidän joukostaan viedyt seitsemän nuorta kokevat saman kohtalon.

"Haluamme, että turvallisuuteemme taataan ja meidän sallitaan palata kotiin ilman kostotoimien pelkoa", Mabruk Mohammad vaatii. Hän on entinen fysiikanopettaja, joka huolehtii nyt parakkikylän ruokahuollosta paljolti yksityisen avun turvin.

Tripolin sotilasneuvoston johtaja Abdulah Fakir lupaa kohentaa evakkoleirien turvallisuutta välikohtausten välttämiseksi.

Mohammad ei usko tilanteen muuttuvan. "Misratalaiset syyttävät meitä erottelematta pahimmista rikoksista. Ja he ovat nyt Tripolissa niin vahvoilla, että taistelutoveritkin pelkäävät", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia