Finanssikriisi ei verottanut varustelua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Finanssikriisi ei verottanut varustelua

Parin viime vuoden aikana finanssi- ja talouskriisi on vaikuttanut laajasti talouteen ja yhteiskuntiin. Tukholman rauhantutkimuslaitoksen SIPRIn vuosikirjan mukaan armeijoihin taantuma ei kuitenkaa

Parin viime vuoden aikana finanssi- ja talouskriisi on vaikuttanut laajasti talouteen ja yhteiskuntiin. Tukholman rauhantutkimuslaitoksen SIPRIn vuosikirjan mukaan armeijoihin taantuma ei kuitenkaan ole ulottunut: varustelumenot ovat kasvaneet.

SIPRIn taulukoissa on vertailukelpoista tietoa 31 Euroopan maasta. Niistä 19 eli kaksi kolmasosaa korotti budjettiensa puolustusmäärärahoja vuodelle 2009. Määrärahojen nostajiin kuuluu myös Suomi.

Vuosikirjassa lasketaan myös varustelumenojen suhteellinen osuus kunkin maan kansantaloudesta. Kolme neljäsosaa maista on pienentänyt osuutta vuoden 2001 jälkeen. Suomi on kuitenkin kasvattanut määrärahoja.

 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia