EU:n asevienti konfliktialueille kasvussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n asevienti konfliktialueille kasvussa

Euroopan unionin maiden asevienti on kasvanut 20 prosenttia sitten vuoden 2008 ja aseita viedään yhä enemmän väkivaltaisille alueille.

Euroopan unionin maiden asevienti on kasvanut 20 prosenttia sitten vuoden 2008 ja yhä useammat aseet päätyvät konfliktialueille, Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto kirjoittaa. Tiedot käyvät ilmi Euroopan unionin asevientiä koskevasta raportista, joka julkaistiin 13. tammikuuta.

Vuonna 2009 EU-mailla oli asevientilupia 40,3 miljardin euron edestä. 46,7 prosenttia aseviennistä tapahtui länsimaiden sisällä (Pohjois-Amerikka, Japani, EU-maat) mutta yli puolet (53%) näistä kaupoista oli länsimaiden ulkopuolelle, joista suurin alue oli Lähi-idän maat. Myös Pohjois-Afrikan maiden osuus kasvoi roimasti. Keski- ja Etelä-Amerikan maiden osuus jopa kolminkertaistui.

Raporttia eurooppalaiselle aseriisuntaverkosto ENAATille analysoineen Giorgio Berettan mukaan kansallisten parlamenttien tulisi huolella arvioida kasvavaa trendiä viedä aseita konfliktialueille. Berettan mukaan EU:n oma raportti on myös huolestuttavan puuttellinen joidenkin maiden osalta poliittisista syistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia