EU:lta parannuksia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:lta parannuksia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin

Hakijan perusoikeudet pyritään jatkossa turvaamaan paremmin koko unionin alueella.

Euroopan parlamentti on puuttunut kiistanalaiseen turvapaikanhakijoiden sijoituspaikkaa koskevaan lakiin neljä vuotta kestäneiden neuvottelujen päätteeksi.

Uusi esitys kieltää jäsenvaltioita palauttamasta turvapaikanhakijoita toiseen EU-maahan, mikäli hänen perusturvaansa ei voida taata. Parlamentin odotetaan hyväksyvän lain tämän vuoden loppuun mennessä.

Tähän asti voimassa ollut Dublinin yleissopimus on määrännyt turvapaikanhakijoita jättämään hakemuksensa siinä maassa, jossa he ovat saapuneet EU:n alueelle.

Useiden kansalaisjärjestöjen mukaan käytäntö on johtanut monissa maissa, kuten Kreikassa ja Italiassa, hakemusten ruuhkautumiseen ja turvapaikanhakijoiden epäinhimilliseen kohteluun huonoissa sijoituskeskuksissa.

Uusi sopimus edellyttää myös turvapaikkahakemuksen käsittelyä kolmen kuukauden kuluessa maahantulosta. Henkilöä ei saa pidättää, ellei pakenemiselle ole selkeää riskiä, eikä pidättäminen saa ylittää kolmea kuukautta. Turvapaikan hakijalla on myös oikeus lakiavustajaan kielellä jota hän ymmärtää.

Viime vuonna EU rekisteröi 302 000 turvapaikkahakemusta, mikä oli 16,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Yli 80 000 ihmiselle, pääasiassa Afganistanista, Irakista ja Somaliasta, myönnettiin suojelu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia