EU-maat viis veisanneet Irakin pyyntöihin lopettaa karkoitukset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-maat viis veisanneet Irakin pyyntöihin lopettaa karkoitukset

Irakin maahanmuuttoministerin vetoomukset EU-maille turvapaikanhakijoiden palautusten lopettamiseksi ovat kaikuneet kuuroille korville.

Irakilaisten turvapaikanhakijoiden palautus Euroopan maista heikosti pärjäävään Irakiin ovat jatkuneet maan maahanmuuttoministerin vetoomuksista huolimatta.

Viime vuoden lopulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ilmoitti päättävänsä pakolaisten kotouttamisesta tapauskohtaisesti. Muun muassa Alankomaat, Ruotsi ja Iso-Britannia tulkitsivat päätöksen tarkoittavan, että palautuksia Irakiin voidaan jatkaa pakolaisten valitusoikeuksien ehtyessä.

Irakin maahanmuuttoministeri Dindar Doski kertoo pakkokarkotuksen olevan valikoivaa, johtaen jopa perheenjäsenten erottamiseen toisistaan.

Estääkseen kotouttamistoimia, Irakin hallitus päätti viime joulukuussa, ettei Euroopan maista väkisin karkoitettuja turvapaikanhakijoita päästettäisi läpi Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä.

Tuhannet ihmiset pakenivat Irakissa viime vuosikymmenellä käytyä sisällissotaa ja asettuivat asumaan pääosin Euroopan Unionin maihin. Kansainvälisten pakolaisten aalto ja rahoitusongelmat ovat kuitenkin ajaneet monen Euroopan maan pakolaispolitiikan kiristämistä.

Irakin talouden tilan nähdään kohentuneen jonkin määrin vime vuosien aikana, mutta Irakin ministeriön mielestä maan tilanne ei ole vielä riittävän vakaa isojen ihmismäärien paluumuuttoa varten. Humanitaariset järjestöt ovat todenneet, maan jälleenrakennus on ollut tuskallinen prosessi, jossa on vielä monta ongelmaa ratkottavana, muun muassa eri ihmisryhmien vaino, pakolaisten asuntojen tuhoutuminen, ja peruspalvelujen puute.

Doski sanoo ministeriön jatkavan neuvotteluja EU-maiden suurlähettiläiden kanssa pakkokarkotusten lopettamiseksi, mutta ei usko niiden tuottavan tulosta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia