EU-maat liioittelevat kehitysapuaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-maat liioittelevat kehitysapuaan

Kansalaisjärjestöt syyttävät jäsenvaltioita ihmisten harhaanjohtamisesta. Neljä suurinta EU-maata tilastoivat mm. Irakille anteeksi antamiaan velkoja kaikkein köyhimmille maille annetuksi kehitysavuksi.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi tiistaina Pariisissa viralliset lukunsa kehitysavusta.

Useiden kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä Concord esitti jo maanantaina Brysselissä omat madonlukunsa. Concordin mukaan viime vuonna 12,5 miljardia euroa eli lähes kolmasosa EU-maiden kehitysavuksi tilastoimasta rahasta ei itse asiassa ole varsinaista kehitysapua.

Tähän ryhmään kuuluvat mm. ne 840 miljoonaa euroa, jotka käytettiin pakolaisten majoittamiseen. Lisäksi mukana on miljardin euron verran rahaa, joka on kulunut ulkomaalaisten opiskelijoiden kouluttamiseen eurooppalaisissa yliopistoissa.

Kaikkein kyseenalaisimpana järjestöt pitävät kuitenkin sitä, että useat EU-maat merkitsevät köyhimmille maille annetuksi kehitysavuksi ne summat, joilla ne ovat antaneet anteeksi Irakin velkoja.
eopolitiikkaa avun kustannuksella

Yli 1 600:aa kansalaisjärjestöä yhdistävä Concord huomauttaa, että Irakille annetut velkahelpotukset ovat pikemminkin geopolitiikkaa kuin köyhyyden vähentämistä.

Kaikki EU:n suurimmat jäsenmaat merkitsivät Irak-helpotuksia kehitysavuksi. Vuonna 2005 Ranska antoi Irakin velkoja anteeksi 1,6 miljardilla eurolla, Saksa 1,28 miljardilla, Italia 925 miljoonalla ja Britannia 499 miljoonalla eurolla.

Kun näihin summiin lisätään vielä Nigerialle anteeksi annetut velat, ovat neljä suurta EU-maata merkinneet kaikkiaan 8,47 miljardia euroa velkahelpotuksia kehitysavuksi. Tärkeää öljyntuottajaa Nigeriaakaan ei voi laskea kaikkein köyhimpien kehitysmaiden joukkoon.

Brittiläinen Oxfam-järjestö laskee, että jos Irakin ja Nigerian velkahelpotuksia ei otettaisi mukaan, olisi Britannian antama kehitysapu itse asiassa vähentynyt vuonna 2005 edelliseen vuoteen verrattuna.

Concordin mukaan Italian kehitysapuun käyttämä raha on prosentuaalisesti samaa luokkaa kuin köyhempien uusien EU-maiden Tshekin, Slovenian ja Maltan. Hyviä pisteitä ei saa nykyinen puheenjohtajamaa Itävaltakaan, jonka arvioidaan liioittelevan todellista kehitysapuaan 50 prosentilla.

Kaikki tässä mainitut luvut ovat ennakkotietoja Concordin raportista, joka julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin huhtikuussa.
U lupaa tarkempia
elisääntöjä

Concord huomauttaa kuitenkin, ettei EU-maiden tilastointitapa sinänsä riko mitään sääntöjä - mutta on kyllä omiaan johtamaan ihmisiä harhaan.

Kansalaisjärjestöt vaativat, että velkojen anteeksiantoa ei rahoiteta nipistämällä kehitysavusta. Tähän pitäisi velvoittaa myös ns. Monterreyn konsensus, YK:n kehityskokouksessa 2002 saavutettu sopimus.

EU:n kehityskomissaari Louis Michelin toimisto vastasi kansalaisjärjestöille, että OECD:n kriteerit eivät estä merkitsemästä velkojen anteeksiantoa kehitysavuksi. EU aikoo kuitenkin lähiaikoina valmistella pelisäännöt kansallisten apuohjelmien koordinoimiseksi. Niihin olisi tarkoitus kirjata yhteiset kriteerit viralliseen kehitysapuun laskettavista eristä.

EU kehuu mielellään, että sen jäsenmaiden antamat yli 40 miljardia euroa ovat yli puolet kaikesta maailman kehitysavusta. Summa on yli kaksinkertainen verrattuna Yhdysvaltain kehitysapuun.

EU on sitoutunut käyttämään tänä vuonna kehitysapuun vähintään 0,39 prosenttia bruttokansantuotteestaan siten, ettei mikään yksittäinen jäsenmaa jää alle 0,33:n osuuden.

EU on luvannut kasvattaa bkt-osuuden 0,56:een vuonna 2010 ja YK:n tavoittelemaan 0,7 prosenttiin vuonna 2015. EU:n ulkoministerit kokoontuvat ensi maanantaina Brysseliin tarkastelemaan aputavoitteiden toteutumista.

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia