Etelä-Sudanissa karjarokotteet ajavat nälkää pois | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanissa karjarokotteet ajavat nälkää pois

Eläinten terveys torjuu konflikteja, sillä kun oma karja on tervettä, eläimiä ei tarvitse yrittää ryöstää.

Etelä-Sudan pystyy ensi vuonna tuottamaan ruokaa vain puolelle väestöstään, YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO varoittaa. Ruokahuoltoa rasittavat äärimmäiset sääilmiöt, turvattomuus ja eteläsudanilaisten laaja paluumuutto Sudanista.

Torjuakseen nälänhätää Etelä-Sudan ryhtyy rokottamaan karjaa FAOn tuella. Tavoitteena on rokottaa 70 prosenttia maan 30 miljoonasta lihakarjaeläimestä - joista nautoja on 11 miljoonaa ja loput lampaita ja vuohia.

Itä-Afrikassa yleinen, loisen aiheuttama theileriosis-sairaus voi tartuttaa helposti koko karjan. Kuolleisuus saattaa nousta 90-100 prosenttiin, FAOn Etelä-Sudanin johtaja George Okech sanoo.

Karjaa rokotetaan myös kahta muuta sairautta vastaan, ja samalla torjutaan nälän ohella konflikteja. Kun oma karja on tervettä, eläimiä ei tarvitse yrittää ryöstää naapuriheimolta.

Karjavarkauskahakat kuuluvat Etelä-Sudanin yleisimpiin kuolinsyihin, ja ne myös hidastavat maan taloudellista kehitystä. Karjataloutta on vaikea kasvattaa niin kauan kuin on riittävän todennäköistä, että rosvo sieppaa lehmän matkalla markkinoille.

FAO arvioi, että noin 80 prosenttia Etelä-Sudanin noin 11-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa karjasta.

Huono rahoitus, kurjat tiet

FAOn tiedottaja Edward Ogolla kuitenkin varoittaa, että kunnianhimoinen 70 prosentin rokotustavoite voidaan saavuttaa vain "täydellisissä oloissa", ja Etelä-Sudanissa kaikki on kaukana täydellisestä.

Kun Etelä-Sudan itsenäistyi kesällä, siitä tuli yksi maailman köyhimmistä maista. Vaikka maaperässä on öljyä, sen tuotto meni vuosikymmeniä pohjoisen - eli nykyisen Sudanin - kehitykseen.

Rokotuskampanjaa uhkaavat rahoituksen ja koulutetun henkilökunnan puute, epävarmuus sekä heikko infrastruktuuri, Ogolla sanoo.

Rokotuskokeilut Terekekan kunnassa vahvistavat epäilyjä tavoitteen saavuttamisesta. Terekeka on vain 80 kilometrin päässä Etelä-Sudanin pääkaupungista Jubasta, mutta matkaan kului liki kolme tuntia uraisella hiekkatiellä, jossa oli välillä pienen lammen kokoisia lätäköitä.

"Rokotuskampanja tulee tarpeeseen. Minulta on kuollut tänä vuonna 25 lehmää sairauksiin", mundari-heimon Angelo Waranyang sanoo.

Waranyangilla on loistavan oranssi tukka. Väri on saatu lehmän virtsan ja tuhkaksi poltetun lannan sekoitteesta, ja se symboloi kansan läheistä suhdetta arvostettuihin eläimiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia