Etelä-Sudanin rauhanneuvottelut kariutuivat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanin rauhanneuvottelut kariutuivat

AU:n mukaan kumpaakaan sodan osapuolista ei pitäisi päästää väliaikaiseen hallitukseen.

Neuvottelut yli vuoden kestäneen Etelä-Sudanin sisällissodan lopettamisesta ovat jälleen kaatuneet. Osapuolet ohittivat viime perjantaina viimeisen määräajan, johon mennessä olisi pitänyt sopia vallanjaosta sekä väliaikaisesta yhteishallituksesta.

Neuvotteluita on luotsannut alueellinen IGAD-järjestö. Sen puheenjohtajan, Etiopian pääministerin Hailemariam Desalegnin mukaan sekä presidentti Salva Kiiriltä että varapresidentti Riek Macharilta oli pyydetty kompromisseja aiemmissa asemissa pysymisen sijaan, tuloksetta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Macharin ja Kiirin edustajien mukaan kyseessä on vain jäädytys, ei lopullinen kaatuminen.

Etelä-Sudanin väkivaltaisuudet alkoivat joulukuussa 2013 Macharin ja Kiirin riitauduttua, ja kahakat levisivät nopeasti etnisiksi puhdistuksiksi. Noin 1,9 miljoonaa ihmistä on paennut ja yli 10 000 kuollut. Kumpaakin osapuolta on syytetty laajamittaisista ihmisoikeusloukkauksista. Neuvottelut ovat johtaneet umpikujaan useita kertoja aiemminkin.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti olevansa syvästi pettynyt neuvottelujen epäonnistumiseen. Hän muistutti kannanotossaan YK:n turvallisuusneuvoston viime viikolla hahmottelemista sanktioista, joita ei vielä ole otettu käyttöön.

Neuvotteluissa on määrä sopia vallanjaosta Macharin ja Riikin välillä, mutta viime viikolla julkisuuteen vuotaneen, pitkään pantatun Afrikan unionin raportin mukaan sen paremmin Macharia kuin Kiiriäkään ei pitäisi päästää väliaikaishallitukseen. Raportit mukaan nämä vastaavat suurimmasta osasta verenvuodatusta, ja maa pitäisi panna Afrikan unionin holhoukseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia