Etelä-Sudanin kansanäänestys lähestyy, väkivalta uhkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanin kansanäänestys lähestyy, väkivalta uhkaa

Etelä-Sudan äänestää sunnuntaina siitä, jakaantuuko Sudan kahteen itsenäiseen valtioon. Kehitysyhteistyöjärjestö Plan vaatii, että sudanilaiset ja kansainväliset toimijat välttävät kaikin keinoin v

Etelä-Sudan äänestää sunnuntaina siitä, jakaantuuko Sudan kahteen itsenäiseen valtioon. Kehitysyhteistyöjärjestö Plan vaatii, että sudanilaiset ja kansainväliset toimijat välttävät kaikin keinoin väkivaltaisuuksia.

"Etelä-Sudanin ihmiset odottavat, että pääsevät päättämään omasta tulevaisuudestaan vuosien sodan ja epävarmuuden jälkeen. Paluu väkivaltaan kumoaisi erinomaisen työn, jota viranomaiset ja paikalliset yhteisöt ovat tehneet alueen kehittämiseksi", sanoo Planin Etelä-Sudanin työn johtaja Fikru Abebe.

Todennäköisesti eteläsudanilaiset äänestävät itsenäistymisen puolesta. Itsenäisellä maalla on edessään kuitenkin suuria haasteita: on muun muassa rakennettava demokraattinen hallintokoneisto ja asutettava noin kolme miljoonaa paluumuuttajaa. Taustalla vaikuttaa vielä Pohjois- ja Etelä-Sudanin välinen sota, joka päättyi vasta muutama vuosi sitten.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia