Etelä-Sudan on korviaan myöten veloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudan on korviaan myöten veloissa

Jos Etelä-Sudan äänestää itsenäisyyden puolesta sunnuntaina alkaneessa kansanäänestyksessä, yksi avainasioista on pohtia, mitä tapahtuu Sudanin 35 miljardin dollarin ulkomaanveloille.

Jos Etelä-Sudan äänestää itsenäisyyden puolesta sunnuntaina alkaneessa kansanäänestyksessä, yksi avainasioista on pohtia, mitä tapahtuu Sudanin 35 miljardin dollarin ulkomaanveloille.

"Minkään valtion ei pitäisi syntyä velkaantuneena. Etelä-Sudanin kansa tarvitsee reilun alun, ei epäreilujen velkojen taakkaa. Etelä-Sudanin velat pitäisi perua", sanoo kehitysmaiden velkojen mitätöimiseen tähtäävän Jubilee Debt Campaignin edustaja Tim Jones.

Suurin osa Sudanin veloista on peruja 1980-luvun alusta Gaarfar Nimeiryn diktatuurista. Tuolloin länsimaiden hallitukset tukivat hallintoa kylmän sodan aikana ja päästäkseen käsiksi Sudanin öljyyn. Myös nykyiselle presidentille Omar al-Bashirille on annettu lainaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia