Etanoli ei innosta kaikkia Brasilian viljelijöitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etanoli ei innosta kaikkia Brasilian viljelijöitä

Rio Verden kaupungissa biopolttoaineeksi jalostettavan sokeriruo'on viljely pidetään aisoissa. Alueella pelätään etanoliteollisuuden uhkaavan viljelyn monimuotoisuutta ja aiheuttavan sosiaalisia ja ympäristöongelmia.

Brasilian maataloudesta löytyy niitäkin, joiden mielestä biopolttoaineeksi jalostettavan sokeriruo'on viljelyala on pidettävä aisoissa.

Yksi vastarintapesäke on vauras Rio Verden kaupunki keskisessä Goiásin osavaltiossa. Konservatiivijohtoinen kaupunginhallitus päätti jo vuonna 2005, että sokeriruo'on viljely sallitaan korkeintaan kymmenesosalla peltoalasta.

Kasvunvaraa on vielä kosolti, sillä sallitusta 50 000 hehtaarin alasta on ruokopeltoina vasta kahdeksasosa.

Sokeriruokoon keskittyvä viljely on "vihreä tsunami, joka tuhoaa agrobisneksen tuotantoketjun" ja aiheuttaa sosiaalisia tragedioita ja ympäristöongelmia, ellei sitä rajoiteta, alueen kauppa- ja teollisuusyhdistyksen sihteeri Avelar Macedo vakuuttaa.

Rio Verdessä sokeriruokoa ei saa istuttaa alle 50 metrin päähän vesistöistä. Korjuujätettä ei myöskään saa polttaa pelloilla 20 kilometrin säteellä taajama-asutuksesta tai suojelualueiden, voimajohtojen ja valtateiden lähellä.

Rio Verden yrittäjät sanovat puolustavansa rajoituksilla monimuotoista elinkeinonharjoitusta, jonka ansiosta kunnan talous on 2000-luvulla kasvanut keskimäärin 30 prosentin vuosivauhtia.

Kaupungissa valmistetaan soijaöljyä, jonka sivutuote käytetään karjanrehuksi. Maissipeloilta saadaan ruokaa yli 1 600:lle siipikarja- ja sikatilalle, jotka puolestaan tuottavat raaka-ainetta Latinalaisen Amerikan suurimmalle lihanjalostamolle.

Seitsemän vuotta sitten Rio Verdeen perustettu Perdigão-yhtiön lihatehdas työllistää Macedon mukaan suoraan 7 600 henkeä ja välillisesti 35 000.

Alueella viljellään myös durraa, papuja, riisiä ja puuvillaa, joten kysyntää riittää maatalouskoneille ja muille tuotantopanoksille.

Tuloksena on 136 000 asukkaan kaupunki, jossa ei näy kerjäläisiä. Vauraudesta viestivät pääkadun komeat pankit ja liikerakennukset. Kaupungissa toimii neljä yliopistotasoista laitosta, joihin tulee opiskelijoita myös ympäristön kunnista.

Macedon mielestä sokeriruoko ei hyödytä rioverdeläisiä, koska se tarjoaa enimmäkseen kausiluontoista ja huonosti palkattua työtä.

Maataloustuotteiden viime vuosien alhaiset hinnat ja Brasilian realin kehno kurssi dollariin nähden ovat heikentäneet viljelijöiden asemaa. Macedo pelkää sen ajavan heidät vuokraaman tai myymään maitaan sokeriruokofirmoille.

Hänen mielestään sokeriruoko voi merkitä edistystä osavaltion pohjoisosille, missä vallitsee "taloudellinen tyhjiö", muttei etelässä Rio Verden seudulla.

Rio Verden päätöksestä rajoittaa ruokoviljelmiä on tullut esimerkki monille muille Brasilian kunnille. Goiásin osavaltion etanolinvalmistajien järjestö (Sifaeg) on vienyt asian oikeuteen.

Sifaegin mukaan päätös on perustuslain vastainen, koska se rajoittaa yksityistä omistusoikeutta ja loukkaa kansallista lakia. Oikeustaistelusta uumoillaan pitkää.

Sokeriruoko peittää nyt 0,8 prosenttia Goiásin pinta-alasta, ja osuuden ennustetaan kasvavan korkeitaan kahteen prosenttiin, mikä on alle kolmannes soijapavun viljelyalasta, Sifaegin puheenjohtaja Igor Montenegro muistuttaa.

Hänen mukaansa osavaltion etanolitislaamojen luku voidaan tuplata noin 40:een viidessä vuodessa "vaarantamatta muiden kasvien viljelyä."

Montenegro laajentaisi ruokopeltoja nipistämällä laidunmaista, jotka peittävät yli puolet osavaltion pinta-alasta.

Osavaltion ympäristöministeriön edustaja Emiliano Godoi myöntää, että Goiásin viljelyalaa voitaisiin kasvattaa kaatamatta puita. Tapana on kuitenkin vallata uutta maatalousmaata metsää hakkaamalla eikä elvyttämällä kesantomaita, hän harmittelee.

Godoin mielestä sokeriruoko aiheuttaa enemmän sosiaalisia kuin ympäristöhaittoja. Liikkuva työvoima lisää prostituutiota ja ei-toivottuja raskauksia. Ruokopeltojen poltto taas aiheuttaa hengitystelinsairauksia, sillä vahingolliset pienhiukkaset säilyvät pitkään seudun kuivassa ilmassa, hän selittää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia