Eriarvoisuus himmentää Singaporen rikkautta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eriarvoisuus himmentää Singaporen rikkautta

Moni vanhus tekee työtä ja siirtolaiset elävät nälkäpalkalla Singaporessa, joka on luokiteltu maailman rikkaimmaksi valtioksi.

Kiinteistöyhtiö Knight Frankin ja Citi Private Bankin listauksessa Singaporen henkeä kohti laskettu kansantuote oli viime vuonna maailman korkein, 56 532 dollaria (noin 45 227 euroa).

Singaporen sosiaalioloja tutkinut Manu Bhaskaran muistuttaa, että eriarvoisuus voi olla suurta rikkaassakin maassa. Hänen mukaansa Singaporen kasvua pönkittävät rahoitusala, luksusmatkailu ja pääomavaltainen teollisuus, jotka hyödyttävät pikemminkin suuri- kuin pienituloisia.

Kasvua on vauhdittanut myös viime vuosien vuolas siirtotyöläisten virta, ja heille maksetaan useimmiten alle 800 euroa kuussa, Bhaskaran kertoo. Hänen mukaansa tulojen vahva kasvu koskee vain väestön varakkainta 1-2 prosenttia, muiden reaaliansiot ovat alenemaan päin.

Boston Consulting Groupin raportin mukaan neljän miljoonan asukkaan Singaporessa on kuitenkin suhteellisesti eniten miljonäärejä maailmassa.

Venkat-niminen intialainen kulmakaupan pitäjä muutti Singaporeen kahdeksanvuotiaana. Nyt hän on 72 ja kouluttanut kolme poikaansa yliopistossa.

Venkatilla on oma käsityksenä siitä, mihin Singaporen vauraus perustuu: "Jos Intiassa perheen poika käy töissä, vanhemmat jäävät kotiin hänen elätettävikseen. Täällä näkee vanhuksia siivoamassa, keittämässä ja myymässä ruokaa torilla, he eivät turvaudu lapsiinsa. Tämä työmoraali tekee Singaporesta rikkaan."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia