El salvadorin kännykkätiheys Suomen luokkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

El salvadorin kännykkätiheys Suomen luokkaa

Matkapuhelin on villinnyt köyhän keskiamerikkalaisen El Salvadorin: kännyköitä on yhtä tiheässä kuin Suomessa.

Matkapuhelin on villinnyt köyhän keskiamerikkalaisen El Salvadorin: kännyköitä on yhtä tiheässä kuin Suomessa.

El Salvadorissa oli viime vuoden lopussa 5,8 miljoonaa asukasta ja 6,6 miljoonaa kännykkää. Reilun 5,3 miljoonan asukkaan Suomessa kännyköitä oli vuoden 2007 lopussa vähän yli 6 miljoonaa.

El Salvadorin kansantulo henkeä kohti jää ostovoimakorjattunakin noin kuudennekseen Suomen vastaavasta.

Salvadorilaiset ovat kuitenkin innokkaita kuluttamaan, ja matkapuhelinoperaattorit taistelevat heidän suosiostaan raivokkain mainoskampanjoin.

Kotimaansa pitkää sisällissotaa ja köyhyyttä paenneita salvadorilaisia asuu 2,5 miljoonaa Yhdysvalloissa. Se kasvattaa tarvetta yhteydenpitoon.

El Salvadorin televalvontayhtiö Siget kertoo, että 90 prosenttia maan kännykkäliittymistä on ennalta maksettuja (prepaid), vaikka puhelujen minuuttihinta on niissä yleensä kalliimpi kuin jälkikäteen laskutettaessa.

Salvadorilaisten kännyköistä kaksi miljoonaa ostettiin viime vuonna paljolti viiden maassa toimivan operaattorin kiivaan mainonnan ansiosta. Viidestä operaattorista neljä suurinta on ulkomaisia.

El Salvadorissa on noin 114 kännykkää sataa asukasta kohti. Muista Keski-Amerikan maista Panaman luku on 90 ja Nicaraguan 49. Alueen vauraimman maan, Costa Rican, matkapuhelintiheys on vain 35 sataa asukasta kohti, koska siellä ei myydä prepaid-liittymiä.

Sigetin mukaan moni salvadorilainen omistaa nyt useamman kännykän, koska he eivät voi vastustaa houkuttelevia tarjouksia. Alan mainonta on viime vuosina rönsyillyt viestimistä ja elokuvateattereista kaduilla jaettaviin lehtisiin.

Näyttämisenhaluiset salvadorilaiset ovat helppo saalis mainosmiehille, antropologi Ramón Rivas sanoo.

"Jos naapuri ostaa auton, meidän on saatava kalliimpi ja parempi. Sama pätee kännyköihin. Perheen hyvinvointi jää sivuseikaksi", hän jatkaa.

Rivasin mukaan El Salvadorin raisua elintasokilpailua ruokkivat paljolti ulkomailla asuvien rahalähetykset, joista on tullut talouden keskeinen tukipilari.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia