Ekoturismista elanto aboriginaaleille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ekoturismista elanto aboriginaaleille

Australian alkuperäiskansojen itsentunto ja työllisyys kohenevat ekomatkailuhankkeen ansiosta.

(IPS) -- Australian alkuperäisasukkaat ovat alkaneet hyötyä kasvavista turistivirroista ja siitä, että yhä useampi matkailija janoaa aitoja kokemuksia.

Roy Roger Gibson, 58, kuuluu kuku yalanji -heimon vanhimpiin. Hän on päässyt toteuttamaan ikiaikaisen haaveensa kansansa asuinsijoilla Mossmanin solassa Daintreen kansallispuiston eteläreunalla Queenslandissa.

Gibson ja Mossmanin solan aboriginaaliyhteisö perustivat ekomatkailukohteen kumppaninaan alkuperäisasukkaiden maanhankintoja tukeva valtiollinen Indigenous Land Corporation (ILC). Mossman Gorge Centerin työvoimasta 90 prosenttia – 61 työntekijää ja 21 harjoittelijaa – on aboriginaaleja.

Hymyillen töihin

"En voi pidättää hymyä, kun lähden töihin aamuisin. Olen saanut yhteyden kansani historiaan, taruihin, kieliin, musiikkiin ja taiteisiin. Tunnen valtavaa ylpeyttä, joka rohkaisee minua pyrkimään eteenpäin taiteilijan ja tanssijan uralla", kertoo keskuksessa työskentelevä Roberta Stanley, 18.

Keskus opettaa nuorille matkailuun, majoitukseen, kauppaan ja hallintoon liittyviä tehtäviä. Stanleyn perheelle keskus on ollut lottovoitto, sillä työtä on löytynyt myös Robertan vanhemmille ja kaksoissisarelle.

Pamela Salt, 41, työskenteli siivoojana ja maalasi vapaa-aikanaan tauluja ennen kuin sai töitä Mossmanista. Nyt hänen taidettaan myydään keskuksessa.

"Tunnen tämän paikan omakseni, se vahvistaa kansamme uskoa omiin kykyihinsä. Myös yksi tyttäristäni työskentelee täällä", Salt kertoo.

Irti traumoista

Viime heinäkuusta lähtien keskuksessa on vieraillut neljännesmiljoona kävijää, joista lähes puolet ulkomaalaisia.

"Alkuperäisturismi tuo kulttuurista syvyyttä matkailijan kokemuksiin. Kuku yalanji ja muut heimot ovat vaalineet ympäristöään vuosituhansia. Se on heidän markettinsa ja apteekkinsa", selittää keskuksen johtaja Greg Erwin.

Hanke siirtyy kokonaan aboriginaalien omistukseen 10–15 vuodessa. Se on suuri harppaus kymmenilletuhansille "varastetun sukupolven" lapsille. Australian hallitus erotti heidät perheistään ja halusi "antaa heille paremman elämän" vuosina 1900–1970.

Roy Gibson toivoo, että nuoret välttyisivät hänen sukupolvensa traumoilta. Hän opastaa nyt turisteja maailman vanhimmassa sademetsässä ja Demi-vuoren luolissa. "Vihdoin voimme suojella ekosysteemiä ja esitellä samalla kävijöille kansamme elämää ja kulttuuria", Gibson iloitsee.

Yrityksiä tuetaan

Matkailijat käyttivät viime vuonna Australiassa 4,5 miljardia euroa, ja 14 prosenttia kävijöistä oli kiinnostunut alkuperäiskohteista.

ILC on auttanut Mossmanin ohella monien muiden alkuperäiskohteiden asukkaita maanhankinnoissa. Bisneksen kehittelyä tukee Indigenous Business Australia (IBA). "Autamme perustamaan yrityksiä, jotka voivat tarjota työtä alkuperäisasukkaille", sanoo IBAn johtaja Chris Fry.

Jo Donovan perusti IBAn tuella Bundu Cateringin yhdessä kahden kokiksi koulutetun lapsensa kanssa. Tarjolla on laadukasta nykyruokaa ripauksella alkuperäismausteita.

IBA lainoitti viime vuonna yli 90:tä yritystä yhteensä liki 50 miljoonan euron edestä. Lisäksi se jakaa stipendejä kaupallista tai rahoitusalaa opiskeleville aboriginaalinuorille.

Kasautuneet ongelmat

Australiassa on aboriginaaleja ja melanesialaisiin kuuluvia Torresinsalmen saarien asukkaita vajaat puoli miljoonaa. Yli 15-vuotiaista työtä on löytänyt vain 42 prosenttia, kun valtaväestössä työllisiä on 61 prosenttia.

Köyhyys, työttömyys ja traumat 1900-luvulta, jolloin alkuasukkaiden kulttuuri haluttiin tukahduttaa, ovat lisänneet sosiaalisia ongelmia: alkoholismia, sairauksia, perheväkivaltaa ja itsemurhia.

Alkuperäisväestöön kuuluva aikuinen joutuu poliisin pidättämäksi 15 kertaa todennäköisemmin kuin muut australialaiset. Nuorisovankiloiden asukeista noin puolet on aboriginaaleja tai Torresinsalmen saarien asukkaita.

Viime vuonna julkaistun raportin mukaan alkuperäiskansojen naisia joutuu perheväkivallan vuoksi sairaalaan 31 kertaa useammin kuin muita.

Alkuperäisasukkaat elävät usein syrjäseuduilla ja omistavat liikeyrityksiä kolme kertaa harvemmin kuin muut australialaiset.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia