Uutiset

Ecuadorin intiaanit tekevät Chevron-oikeusjutusta kansainvälisen

Öljyjätti Chevron kieltäytyy edelleen maksamasta Amazonin sademetsässä aiheuttamansa ekokatastrofin korvauksia.

Ecuadorin intiaanit ovat päättäneet viedä vuosia jatkuneen oikeustaistelun öljyjätti Chevronin kanssa kansainvälisiin tuomioistuimiin, raportoi Indian Country -lehti.

Osapuolten välinen kiista koskee öljy-yhtiön 1970- ja 1980-luvuilla sademetsässä aiheuttamasta ekokatastrofista.

Ecuadorilainen vetoomustuomioistuin määräsi tammikuun alussa yhtiön maksamaan 18,6 miljardin dollarin korvausvaatimukset yhtiön öljypäästöjen aiheuttamista ympäristövahingoista ja terveyshaitoista Amazonin alueella. Mutta yhtiö saattaa vielä vedota maan korkeimpaan oikeuteen.

Oikeus määräsi Chevronin maksamaan yli kahdeksan miljardin dollarin korvaukset jo helmikuussa 2011 mutta sen jälkeen korvaussumma on kohonnut 18 miljardiin dollariin yhtiön kieltäydyttyä esittämään tuomioistuimen edellyttämää virallista anteeksipyyntöä.

"Aiomme viedä oikeusjutun maihin, joissa Chevron on aktiivinen ja aiomme vaatia tuomioistuimissa eri puolilla maailmaa, että Chevron maksaa rikoksista joihin se syyllistyi Amazonissa", sanoo Pablo Fajardo, kanteen nostajien johtava lakimies.

Chevron mukaan tuomio on toimeenpanokelvoton ja päätös on räikeä esimerkki Ecuadorin oikeuslaitoksen korruptiosta.

Chevron peri kanteen ostettuaan öljy-yhtiö Texacon vuonna 2001. Ympäristöjärjestöjen mukaan Texacon öljynporaus Pohjois-Ecuadorin sademetsäalueella 1970- ja 1980-luvuilla on saastuttanut vesistöt ja maaperän ja aiheuttanut sairauksia paikallisilla asukkailla. Alkuperäinen kanne jätettiin jo vuonna 1993.

alkuperäiskansatympäristö Ecuador

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat "pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Myyntikoju ja ihmisiä kadun varrella.

Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa

Kroonisesta ruokapulasta kärsivään Haitiin on vaikea löytää avustusrahaa, sillä köyhyys ei ole mitään uutta tai dramaattista. ”Pelkkä epäonnistuneena oleminen ei ylitä uutiskynnystä”, toteaa Latinalaisen Amerikan historian ja tutkimuksen dosentti Pekka Valtonen.
Rivi pientaloja, joiden katolla on aurinkopaneelit

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa. Kasvun taustalla ovat pääosin yksityiset kuluttajat ja yritykset, sillä aurinkoenergia tulee monia muita energiamuotoja halvemmaksi.
Aasi ja kaksi lasta keräämässä vettä keltaisiin kanistereihin

Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute

Yli puolet senegalilaisista koulutytöistä jää joskus pois koulusta kuukautisten vuoksi ja moni joutuu lopettamaan kokonaan. Senegalin kouluista vain yhdellä prosentilla on erilliset tyttöjen käymälät. Kuukautishygienian ylläpitoa hankaloittaa myös paheneva vesipula.

Tuoreimmat

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta
Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute
”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa
Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat
Senegalissa on vain muutama naispuolinen startup-yrittäjä ja Siny Samba, 28, on yksi heistä
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Puhetta ymmärtävä chatbotti yhdistää intialaiset pienviljelijät ja kuluttajat – Digitaalinen markkinapaikka korjaa pandemian aiheuttamia häiriöitä
Egypti ja Etiopia vesisodan kynnyksellä – Egyptiläiset pelkäävät, että Etiopian jättipato vie Niilin vedet

Luetuimmat

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”
Puiden istutusta ylistetään ilmastonmuutoksen ratkaisukeinona – Tutkijoiden mukaan pahimmillaan vaikutus voi olla kuitenkin päinvastainen
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa