Diagnoosi Maailman sosiaalifoorumin tulevaisuudesta

"Sosiaalifoorumi saattaa kuolla milloin hyvänsä", totesi Bamakon Maailman sosiaalifoorumin järjesteltytoimikunnan koordinaattori Mamadou Goita.

Malilaisten kokemukset kaupungissa järjestetystä Maailman sosiaalifoorumista olivat ristiriitaiset. He olivat iloisia siitä, että foorumi lopulta onnistui niin järjestäjien kuin osallistujienkin mielestä. Toisaalta eräät heistä antoivat huolestuttavan ennusteen foorumin tulevaisuudesta.

Koetut ongelmat johtuivat osaksi foorumin polysentrisyydestä - eli siitä, että foorumi levittäytyi kolmeen eri kaupunkiin, Bamakoon Malissa, Caracasiin Venezuelassa ja Karachiin Pakistanissa. Osa Bamakon foorumin järjestäjistä koki jääneensä yksin, kun huomio, rahoitus ja ihmiset keskittyivät etenkin Caracasin foorumiin. Suurimpia ongelmia aiheutti rahoituksen epävarmuus vielä viimeisinä viikkoina ennen foorumia. Tarvitseeko foorumi nyt elvytystä tai hengityskonetta?

Monien vuoden 2005 Porto Alegren Maailman sosiaalifoorumi osallistujien mielestä foorumi oli yksinkertaisesti liian massiivinen ja kaoottinen ollakseen inspiroiva. Näihin ongelmiin onnistuttiin kuitenkin osaltaan vastaaman juuri polysentrisellä reseptillä.

Bamakon foorumi oli suhteellisen helposti hallittavissa: tilaisuuksia oli noin 800 ja osallistujia 10 000-20 000. Toinen hajautetun ratkaisun etu oli se, että Bamakossa pystyttiin vihdoin diagnosoimaan Afrikan ongelmia, tulevaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheita.

Ilahduttavaa oli myös se, että kerrankin Afrikasta puhuttaessa kosketeltiin myös muita kysymyksiä kuin populaaria köyhyysteemaa. Esillä olivat esimerkiksi siirtolaisuus, naisten asema ja ympäristökysymykset. Lisäksi kysymystä köyhyydestä lähestyttiin totuttua tapaa rakentavammin.

Köyhyyden sijaan puhuttiin kipua lievittävästä julkisesta rahoituksesta, kolmannen maailman velasta ja kauppasopimusten epätasapainosta. Tällaisen keskustelutyylin toivoisi yleistyvän myös suomalaisessa mediamaailmassa.

Sosiaalifoorumeita on viime vuosina arvosteltu konkretian ja tavoitteiden puutteesta. Osallistujien nähdään kokoontuvan yhteen kuin basaareissa, ja näin foorumien kyky muuttaa vallitsevia oloja asetetaan kyseenalaiseksi. Bamakon terveisten perusteella nämä puheet voisi kuitenkin haudata.

Prosessi halutaan pitää avoimena, sillä se edustaa uudenlaista edustuksellista demokratiaa täydentävää yhteiskunnallista toimintaa. Foorumin vahvuus perustuu juuri ihmisten spontaaniin ajatustenvaihtoon ja siihen, etteivät uudet ideat sido osallistujia.

Onnistumiset vaativat kuitenkin yhä useamman mielestä sitä, että foorumeissa syntyneitä ideoita viedään päättäväisesti eteenpäin myös paikallisesti ja foorumeiden välisenä aikana.

Bamakon terveiset olivat suorasanaiset, mutta esimerkiksi Caracasin foorumin kipupisteet lienevät muualla kuin konkretian puutteessa. Kuinka paljon presidentti Hugo Chavezin ja muiden Latinalaisen Amerikan valtioiden vasemmistojohtajien haaveet ja tavoitteet vaikuttavat foorumin luonteeseen? Yritetäänkö foorumista tehdä uutta kansainvälisen politiikan lyömäasetta, vai lisäävätkö poliittiset kytkökset ennemminkin sosiaalifoorumin vaikuttavuutta?

Bamakosta Nairobiin

Ensi vuonna polysentrisyys saa taas jäädä odotushuoneeseen. Silloin Maailman sosiaalifoorumi järjestetään Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Monet ovat kuvailleet Nairobin foorumia Maailman sosiaalifoorumien kohtalonkysymykseksi. Mitä lääkkeitä tarvitaan, jotta foorumi voisi onnistua?

Jo nyt on selvää, että kenialaiset tarvitsevat foorumiaan varten paljon ulkopuolista tukea. Kuten kansalaisjärjestökentälle yleensäkin, Nairobin foorumin rahoituksessa on ongelmansa. Vastikkeetonta rahoitusta on harvassa. Esimerkiksi Bamakon foorumin yksi päätukija oli Venezuelan hallitus, jolla voi nähdä olevan poliittisia tavoitteita myös Afrikassa.

Nairobia varten rahoitusta tarvitaan lisää, sen on tultava ajoissa ja se ei saa luoda uusia riippuvuussuhteita. Riippumattomuuden tärkeydestä puhuivat erityisesti Bamakossa olleet kenialaiset.

Rahaakin tärkeämpää tukea on kuitenkin inhimillinen tuki. Jotain on tehtävä sille, etteivät kenialaiset kokisi samanlaista yksinäisyyttä kuin malilaiset. Tällaisen tuen antaminen tuo kuitenkin mukanaan vaaroja.

Eurooppalaisten osallistuessa vahvasti prosessiin mukana tulevat myös eurooppalaiset ajatukset ja toimintatavat. Jo Bamakossa osa seminaareista jakaantui selvästi eurooppalaisten ja afrikkalaisten tilaisuuksiin. Mustavalkoista väriä ei aina löytynyt.

Kun kokemukset ovat tällaisia, miten taata paikallisille järjestäjille työrauha, ja kuinka tukea Afrikasta kumpuavia keskustelunavauksia?

Etelän ja pohjoisen välisen yhteistyön epätasapaino on todellinen ongelma, johon ei löydy yksinkertaista ratkaisua. Tämä ei saa kuitenkaan olla esteenä toiminnalle, sillä yhteistyö on välttämätöntä ja uskoa siihen tarvitaan. Kasvukivuistaan huolimatta sosiaalifoorumiprosessi on yksi viime vuosikymmenten kiinnostavimmista yhteiskunnallisen osallistumisen muodoista. Sen ei saa antaa kuolla viitseliäisyyden puutteeseen.

Maailman sosiaalifoorumien lyhyen historian sydänkäyrä on ollut ailahtelevainen. Huolestuttavia oireita ja komplikaatioita on ollut monia, mutta yhtä paljon on myös uskoa ja päättäväisyyttä. Ainakin kenialaisten järjestäjien innon luulisi tarttuvan myös paatuneisiin sosiaalifoorumipessimisteihin.

Nairobin järjestelytoimikuntaan kuuluvan Wahu Kaaran puhe Bamakon foorumin viimeisenä päivänä nostatti kylmät väreet yleisössä. Niin antaumuksellista omistautumista emme muista koskaan kohdanneemme.

Lisää aineistoa Bamakon ja Caracasin sosiaalifoorumeista Mika Rönkön ja Mikko Saulin nettipäiväkirjoissa.