Burman armeija värvää taas lapsia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Burman armeija värvää taas lapsia

Burma on jälleen kiihdyttänyt lasten pakkovärväystä armeijaansa, Kansainvälinen työjärjestö ja ihmisoikeusjärjestöt raportoivat.

Kansainvälinen työjärjestö sai ennen buddhalaismunkkien viimesyksyistä kapinaa Burmasta valituksia lähinnä ihmisten pakottamisesta työhön julkisiin rakennushankkeisiin.

Sen jälkeen Burman sotilasjuntta on palannut haalimaan lapsisotilaita armeijaansa. Toiminta herätti takavuosina laajaa kansainvälistä paheksuntaa, ja Burman johto perusti vuonna 2004 komitean selvittämään asiaa.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan elin on keskittynyt kumoamaan tietoja lapsisotilaista eikä poistamaan itse ilmiötä.

Nyt värvärit sieppaavat taas lapsia toreilta, asemilta, satamista, kaduilta ja kansanjuhlista. Välittäjän palkkio voi olla noin 16 euroa tai riisisäkki lapselta.

"Lasten pakkovärväys on laajaa. Armeijan pataljoonien on täytettävä kiintiönsä, ja ne palkitaan siitä hyvästä", Burman-tuntija David Scott Mathieson sanoo.

Moni pakenee raa'an armeijan riveistä

Human Rights Watchin vuonna 2002 laatima raportti arvioi, että Burman armeijan 350 000 sotilaasta oli lapsia jopa 70 000.

Maan asevoimien vahvuus tuplattiin sen jälkeen, kun sotilasjuntta murskasi demokratialiikkeen 1980-luvun lopulla.

Rivien koossapitämistä vaikeuttaa karkurien suuri määrä. Thaimaalaisessa yliopistossa opettava burmalainen Win Min arvioi, että Burman asevoimista saattoi viime vuonna karata jopa 15 000 henkeä.

Myös aiempina vuosina riveistä on livennyt tuhansia sotilaita varsinkin maan pohjoisosissa, missä armeija sotii etnisiä kapinaliikkeitä vastaan.

Vielä ei ole tiedossa, moniko sotilas karkasi viime syksynä jouduttuaan tulittamaan mieltään osoittaneita munkkeja, Win Min kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia