Brasilian slummissa syntyy ekomuotia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasilian slummissa syntyy ekomuotia

Riolaisen slummin asukkaat luovat muotia tekstiiliteollisuuden ja karnevaalien jätteistä ja oppivat samalla ammatin, kertoo Fabiana Frayssinet.

Riolaisen slummin asukkaat luovat muotia tekstiiliteollisuuden ja karnevaalien jätteistä ja oppivat samalla ammatin.

Jyrkässä rinteessä sijaitseva Mangueiran favela eli slummi on noin 18 000 ihmisen koti. Vain osa kaduista on asfaltoitu, monet talot ovat keskentekoisia. Alueella on menossa "rauhoittumisprosessi" huumekaupan ja siihen liittyvän väkivallan kitkemiseksi. Valtion kampanja yhdistää poliisin työtä ja sosiaaliapua.

Kurjista oloista huolimatta favelat ovat monesti muodin edelläkävijöitä. "Luomme trendejä. Mitä ikinä me puemme päällemme täällä, viikkoa myöhemmin samaa näkee kaupungilla", sanoo Mangueirassa asuva Vanesa de Oliveira, joka osallistuu EcoModa-hankkeen ompelukurssille.

Mangueirassa toimivaa hanketta vetää brasilialainen muotisuunnittelija Almir França. Ompelu-, kirjailu-, muotisuunnittelu- ja mallikursseille osallistuu 150 henkeä.

Identiteetin rakentamista

EcoModa lähestyy vaatesuunnittelua eri vinkkelistä kuin Rio de Janeiron muotiviikko. Huippumuodin katselmus järjestetään eteläisen pallonpuoliskon keväällä, kun lämpöasteita on yli 30. Kansainvälisten muotitalojen näytöksissä esitellään kuitenkin värejä ja materiaaleja, jotka sopivat Euroopan talveen.

"Identiteettimme rakentaminen on yksi lukuisista poliittisista taistoistamme. Aiommeko käyttää muiden kulttuurien kankaita, jotka on tarkoitettu toisenlaisiin maantieteellisiin oloihin ja lämpöasteisiin? Millaisen vaateteollisuuden me haluamme?" França aprikoi.

"Yleisesti luullaan, että muoti on elitististä, että se luodaan Euroopassa. Mutta Brasiliassa muodin luo väestön enemmistö", hän vakuuttaa.

Oliveira vahvistaa, että uusi tapa letittää hiukset, kenkätyyli, puseroon ommeltu yksityiskohta tai jokin muu favelassa syntynyt idea saattaa kulkeutua toiselle puolelle maailmaa.

"Uudet trendit leviävät nopeasti, koska favelan asukkaat ovat luovia. Emme pelkää olla rohkeita", hän sanoo.

Orjatyötä vastaan

França muistuttaa, että monet huippumallien esittelemät luomukset ovat faveloiden ompelijoiden kädenjälkeä. EcoModa haluaa etäisyyttä kansainväliseen muotiteollisuuteen, joka käyttää halpatyötä tai jopa puolittaista orjatyövoimaa parantaakseen tuottoaan.

Françan mukaan EcoModan tavoitteena on parantaa faveloiden naisten itsetuntoa ja taitoja. "Meidän muotimme on vastarinnan ja näkyväksi tekemisen muotia."

EcoModa hyödyntää tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalia. Françan mukaan esimerkiksi paidan ompelusta jää tuhlailevien työtapojen vuoksi 20 prosenttia kangasta yli. Paljetit ja sulat saadaan Rion karnevaalien jätteistä.

EcoModa-kurssilla valmistetut vaatteet esitellään Mangueiran omassa muotinäytöksessä, jossa malleina toimivat favelan kasvatit. Näytöksen järjestelyistä vastaavat aluetta rauhoittamaan lähetetyt poliisit.

"Muualla ihmisiä orjuutetaan. Me haluamme tehdä ihmisistä aktiivisia osallistujia niin luomisessa, tuottamisessa kuin tulojen saajinakin", EcoModa-hanketta tukevan ympäristöministeriön edustaja Ingrid Geromilich korostaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia