Bonon järjestö: Kehitysapu ei mene eniten tarvitseville | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Bonon järjestö: Kehitysapu ei mene eniten tarvitseville

Köyhyyden poistamiseen tähtäävän ONE-järjestön mukaan avunantajamaat antavat liian vähän rahaa vähiten kehittyneisiin maihin, mutta myöskään kehitysmaat itse eivät saavuta omia tavoitteitaan.

Suurin osa kehitysapua antavista teollisuusmaista ei ole täyttänyt apulupauksiaan. Rahaa menee liian vähän kaikkein vähiten kehittyneisiin maihin, ja osa rahoista ei koskaan päädy kehitysmaihin, suomii köyhyyden poistamiseksi kampanjoiva ONE-järjestö tuoreessa kehitysapuraportissaan.

Poptähti Bonon perustaman järjestön raportin mukaan esimerkiksi EU oli viime vuonna 42 miljardia euroa jäljessä omista lupauksistaan.

Vaikka apua annettiin viime vuonna ennätysmäärä, yhä vain 0,29 prosenttia maiden bruttokansantulosta keskimäärin menee kehitysapuun, kun tavoite on 0,7, raportissa muistutetaan. Suomen kehitysavun osuudeksi jäi noin 0,55 prosenttia bruttokansantulosta. Ensi vuonna osuuden uskotaan laskevan alle 0,5 prosentin.

Raportin mukaan ongelmana on myös se, että apu menee väärään osoitteeseen. Vain noin kolmannes suunnataan kaikkein vähiten kehittyneille maille; tavoitteeksi on kansainvälisellä tasolla ehdotettu noin 50:tä prosenttia.

Osa kehitysavusta ei muutenkaan koskaan saavuta kehitysmaita. Vuodesta 2000 alkaen noin 160 miljardia euroa, eli noin kuudennes koko potista, ei ole päätynyt kehitysmaihin, vaan summa on mennyt esimerkiksi pakolais- ja hallintokuluihin. Avun määritelmää pitäisikin uudistaa, ONE sanoo.

Myöskään kehitysmaat itse eivät ole pärjänneet kovin hyvin. Afrikassa vain kuusi 43 maasta saavutti terveystavoitteensa ja kahdeksan maataloustavoitteensa, raportissa kerrotaan.

Kommentit

"Myöskään kehitysmaat itse eivät ole pärjänneet kovin hyvin. Afrikassa vain kuusi 43 maasta saavutti terveystavoitteensa ja kahdeksan maataloustavoitteensa, raportissa kerrotaan."

Maatalouden osalta raportti kertoi, että vain 8 maata saavutti sen tavoitteen, että julkisista varoista tuetaan 10%:lla maataloutta (Maputon sopimus). Eikä siinä kerrota varsinaisesti, miten maataloudella muutoin menee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia