Boko Haram estää koulunkäyntiä Kamerunissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Boko Haram estää koulunkäyntiä Kamerunissa

Yli 130 koulua on suljettu maan pohjoisosissa.

(IPS) -- Islamistinen Boko Haram vaikuttaa Afrikassa myös päätukikohtansa Nigerian naapurustossa. Kamerunin pohjoisosissa järjestön terrori ja pelko ovat johtaneet yli 130 koulun sulkemiseen.

"Vaihdan alaa mieluummin kuin lähden sellaiseen paikkaan", sanoo alakoulun opettaja James Ngoran. Hänen lisäkseen 200 opettajaa kieltäytyi työskentelemästä Kamerunin pohjoisimmalla seudulla viime vuonna Boko Haramin iskujen pelossa.

Pelkoon on aihetta, sillä järjestön johtaja Abubakar Shekau julisti tammikuussa, että Kamerunia uhkaa sama kohtalo kuin Nigeriaa.

Rajaseudun koulujen sulkeminen on jättänyt paljon lapsia vaille opetusta tai pakottanut heidät sulloutumaan ennestään täysiin opinahjoihin.

"Luokkaan saattaa ahtautua nyt 130 oppilasta, ja pestaamme avuksi rajaseudulta pakenevia opettajia", kertoo Mahamat Ahamat alueen opetusvirastosta.

Tilanne vaikeuttaa Kamerunin ponnistuksia täyttää YK:n tänä vuonna umpeutuvaa tavoitetta perusopetuksen takaamisesta kaikille. Maan lapsista on keskimäärin 83 prosenttia koulussa, mutta pohjoisessa osuus jää alle 50 prosentin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia