Attac: Talous uhkaa ajautua entistä pahempaan kriisiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Attac: Talous uhkaa ajautua entistä pahempaan kriisiin


Viimeaikainen maailmantalouden "elpyminen" jää todennäköisesti  lyhytaikaiseksi, ja ensi vuonna talous saattaa sukeltaa entistäkin syvemmälle, Suomen Attac arvioi.

Viimeaikainen maailmantalouden "elpyminen" jää todennäköisesti lyhytaikaiseksi, ja ensi vuonna talous saattaa sukeltaa entistäkin syvemmälle, Suomen Attac arvioi.

Attacin mukaan nyt nähtävää nousua ylläpitävät keskuspankit, joiden avokätinen perusrahoitus on siirtynyt arvopaperien hintoihin. Piristyminen ei kuitenkaan näy reaalitaloudessa, jossa rahaa on edelleen niukalti ja työttömyys kasvaa.

- Keskuspankkien synnyttämä uusi kupla puhkeaa hyvinkin mahdollisesti vuoden 2010 aikana. Kurssien syöksyessä alas rahoitussektorin on pakko ryhtyä vähentämään massiivista velkaansa. Tämä jäädyttää lainamarkkinat vielä nykyistä pahemmin, Attacin rahoitusmarkkina-asiantuntija Jussi Ahokas ennustaa.

Kun uutta lainaa ei myönnetä ja sekä rahoituslaitokset, yritykset että kotitaloudet käyttävät rahansa velanmaksuun, kokonaiskysyntä vähenee.

- Joudumme niin sanottuun velkadeflaatioon, joka on taloudellista toimintaa hidastava ja hintoja alaspäin painava kierre, Attacin tiistaina julkaistun talouskatsauksen Ahokkaan kanssa laatinut tutkija
Lauri Holappa selvittää.

Mitä enemmän velkaa lyhennetään, sitä rajummin kysyntä heikkenee, tuotanto supistuu ja työpaikat vähenevät. Velanmaksua on kuitenkin jatkettava, kunnes talousjärjestelmän kannalta kestävä taso saavutetaan.

Esimerkiksi 1930-luvun suuren laman jälkeen Yhdysvalloissa velkaa lyhennettiin 15 vuoden ajan, toiseen maailmansotaan asti. Suomen edellisen laman jälkeen yksityinen velka supistui kymmenisen vuotta.

- Suomen talouteen velkadeflaatio vaikuttaa nopeasti. Kun vienti ei vedä, kokonaistuotanto ei elvy. Niinpä Suomen bruttokansantuote tuskin kääntyy nousuun vielä ensi vuonna, Ahokas toteaa.

Attacin lääke laman taittamiseksi on entistä laajempi elvytys, ennen kaikkia julkisia investointeja lisäämällä. Veronalennusten teho on kyseenalaisempi: varsinkin yleisiä, kaikkia tuloluokkia koskevia
veronalennuksia olisi syytä välttää. Suomella on Holapan mukaan varaa lisätä julkista velkaansa vielä merkittävästi, sillä velkaantuminen on "pienempi paha kuin massatyöttömyydestä aiheutuva ongelmat".

Pitkän tähtäimen ongelmia elvytys ei ratkaise. Siihen tarvitaan myös spekulaatiota ja talouden epävakautta rajoittavia uudistuksia.

Raportissaan Attac nostaa näistä esiin kaksi:

Osakkeet tulisi muuttaa velkakirjojen kaltaisiksi aikarajoitetuiksi arvopapereiksi, jolloin niiden arvot eivät voisi nousta loputtomasti.

Lisäksi osakkeiden ja muiden arvopapereiden myynnin yhteydessä pitäisi periä finanssitransaktioveroa, joka olisi sitä suurempi mitä vähemmän aikaa myyjä on pitänyt arvopaperia hallussaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia