Asiantuntijat: Somalian tilanne ratkaistava alueellisesti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntijat: Somalian tilanne ratkaistava alueellisesti

Afrikan sarvi voisi ottaa mallia EU:sta, sanoo unionin erityisedustaja Alexander Rondos.

Somalian tilanteen ratkaisemiseksi pitää huomioida koko Afrikan sarven tilanne, totesivat Helsingissä tiistaina kokoontuneet asiantuntijat.

"Somalian turvallisuus vaatii koko alueen turvallisuutta. Vaarana on, että alueelliset ongelmat nielevät Somalian", sanoo EU:n Afrikan sarven erityisedustaja Alexander Rondos.

Somalia on kärsinyt vuosikaudet sisällissodasta, mutta viime aikojen kehitys on ollut rohkaisevaa. Maahan on saatu perustuslaki ja klaaninvanhimmat ovat valinneet parlamentin, joka puolestaan on valinnut uuden presidentin. Maata vuosikaudet piinannut al-Shabaab-sissiryhmä on ajettu Kenian ja Afrikan unionin joukkojen tuella pois kaupungeista.

Al-Shabaab ei kuitenkaan ole ainoa turvallisuusuhka, sillä monessa alueen maassa tilanne on epävakaa. Sudan ja Etelä-Sudan kahinoivat öljystä, Etiopialla ja Eritrealla on ratkaisematon rajariita. Etiopia ja Kenia ovat mukana al-Shabaabin vastaisissa taisteluissa, Eritreaa puolestaan on aiemmin syytetty al-Shabaabin tukemisesta.

Rondos kertoo joskus keskustelleensa Afrikan sarven johtajien kanssa siitä, miten alue voisi ottaa mallia EU:sta, jossa taloudellinen yhteistyö on tuonut maat yhteen. Esimerkiksi vesivoima voisi hänen mukaansa olla yhteistyön pohja, jos alue vain olisi vakaampi.

"Kukaan ei sijoita rahaa alueelle, jolla taistelut voivat alkaa heti seuraavana päivänä", hän sanoo.

Toisaalta Somalian naapurimaat ovat rauhan kannalta myös haaste. Keskusteluun osallistuneen kansanedustaja Pekka Haaviston mukaan naapurimaiden sekaantumista Somalian tilanteeseen on seurattava.

"Voi kysyä, dominoiko Etiopia liikaa hallituksen valinnassa tai onko Kenialla myös muita intressejä olla maassa kuin Somalian turvallisuus. Toistaiseksi on tehty kuitenkin hyvää työtä", Haavisto arvioi.

Puheista käytäntöön

EU on Somalian suurin tukija, joka muun muassa tekee kehitysyhteistyötä, tukee Afrikan unionin joukkoja ja taistelee merirosvoja vastaan. Rondosin mielestä EU:n on kuitenkin muutettava lähestymistapaansa Somaliaan.

"Meillä on retoriikkaa siitä, miten meillä on strategia, mutta nyt on ryhdyttävä toimintaan."

Rondosin mukaan avainsana on paikallinen omistajuus, josta usein puhutaan, mutta jonka toteuttaminen jää väliin. Nyt, kun maalla viimein on virallinen hallitus, sen omalle politiikalle on Rondosin mukaan annettava tilaa ja uutta presidenttiä tuettava.

"Se, että tuhat EU:n rahoittamaa konsulttia istuu Nairobissa pohtimassa ratkaisuja, kun somaleilla on omiakin ajatuksia, ei ratkaise tilannetta."

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen mukaan tärkeintä on nyt välttää sisällissodan uusi kierre. Hän korostaa etenkin liennytystä, johon myös Kirkon Ulkomaanapu osallistuu tukemalla perinteisten klaanijohtajien yhteistyöelintä. Hänen mukaansa nämä aikovat seuraavaksi aloittaa sovittelun paikallisella tasolla klaanien parissa.

"Ilman sitä ei synny paikallista auktoriteettia eikä myöskään rauhaa."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia