Anna ääni äänettömälle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Anna ääni äänettömälle

Mediassa piilee aito demokratian mahdollisuus: kyky nostaa julki seikkoja, joita vallassa olijat eivät haluaisi millään tuoda kansalaisten ulottuville.

Ullamaija Kivikuru käy läpi viestinnän kehitysyhteistyön tilannetta ennen Viestintä ja kehitys -säätiön (VIKES)perustamista.

Kotimainen media voi yhtäältä osoittaa kehitysavun tarpeen kertomalla, miten huonosti asiat etelässä ovat, ja toisaalta se voidaan ohjailla markkinoimaan kehitysyhteistyön saavutuksia. Mutta media saattaa myös ryhtyä luomaan vääränlaisia julkisuuksia vääristä asioista. Silti mediassa piilee kyky nostaa julki seikkoja, joita vallassa olijat eivät mielisi millään tuoda kansalaisten ulottuville.

Siksi on tärkeää, että kehityksen asialla olijat korostavat ilmaisun ja sitä kautta median vapautta. Se on yksi demokratian rakennuspuista.

Media on merkillinen yhteiskunnallinen toimija: vaikka se alati etsii uutta, sen rakenteet ovat kankeita ja hitaita muuttumaan. Kolmisenkymmentä vuotta sitten etelä korosti, etteivät kehitysmaat voi vapautua kulttuurisista riippuvuuksistaan, elleivät ne saa omaehtoisia tiedonvälityskanaviaan pohjoisen ehdoilla toimivien rinnalle. Se tie nousi pystyyn.

NWICO eli uusi tiedotusjärjestys politisoitiin niin perusteellisesti, että siitä tuli kirosana kehitysliturgiassa. Itse asia ei kadonnut. Uutisvälityksen epäsuhdat ovat edelleen vahvat, vaikka Irakin sodassa Reutersin ja kumppaneiden ylivallalle ilmaantuikin haastajia, toki heikkoja meidän horisontistamme katsottuna: Al Jazeera ja muut islamilaiset uutistoimistot.

Uusi teknologia mahdollistaa monimuotoisempia kansallisia mediarakenteita myös köyhiin maihin, kuten Mosambikin faksilehdet. Ensimmäinen puhtaasti viestintäasioita käsittelevä maailmankokous, ITU:n junailema WSIS, on joulukuussa, ja se on nostamassa etelä/ pohjoinen -akselin uudelleen näkösälle, nyt informaatiokuilun (digital divide) muodossa. Genevessä tosin ei taideta paljon puhua sisällöistä vaan apparaateista, joiden avulla informaatiota välitetään ja joita etelässä tarvitaan lisää.

Yhteisöradio ratkaisuksi?

Kymmenenviidentoista viime vuoden aikana media on kokenut uuden nousun kehitysideologiassa, nyt demokratian ja hyvän hallinnon kumppaneina.

Anna ääni äänettömälle  yhteisöradiota (community radio) sysätään nyt ratkaisuksi kaikkiin pulmiin. Toki yhteisöradio on ollut vaikuttamassa osallistumiseen useissa etelän monipuoluevaaleissa. Toisaalta useimpien yhteisöradioiden talous on pysyvästi kuralla ja yhteisöllisyyskin vähän niin ja näin – paikalliset pomot tai projektit pyörittävät kansalaisten sijasta radiota, kun ihastuksen huuma on ohi ja ohjelmanteosta tulee työtä.

Siksi on tärkeää, että kehityksen asialla olevat eivät juokse vain muotien mukaan. Median simsalabim-ratkaisuja on riittänyt: lukutaitolehdet, vihreän vallankumouksen satelliittiohjelmat, audiokasetit, mediafoorumit, sosiaalinen markkinointi, perinteisen laulun ja soiton ”kääntäminen” terveys- ja maatalousvalistuksen asialle. Yksioikoisesti käytettynä tällainen kehitysviestintä päätyy hyvien asioiden "helppoheikkeilyyn".

Yhteisömedia on merkittävää, koska joukkoviestintä on kehitysmaissa usein kaupunkikeskeistä ja yksisuuntaista. Paikallista näkökulmaa tarvitaan. Demokratian todellinen kumppani mediasta tulee kuitenkin vasta, kun valtakunnallinen media omaksuu demokratian periaatteet pintaa syvemmältä.

Esimerkiksi Afrikassa monipuoluejärjestelmän ja median vapautumisen jälkeen syntyi eniten skandaalilehtiä ja kaapelikanavia, jotka taitavasti yhdistivät CNN:n uutiset, ikivanhat amerikkalaissarjat ja satelliitista löytyneen pornon. Demokraattinen osallistuvuus jää vähälle, kun raha ja resurssit ovat tiukalla, vaikka poliittiset paineet hellittäisivätkin.

Jostakin syystä ulkomainen apu on unohtanut valtakunnallisen radion, joka kuitenkin on valtaosassa kehitysmaita yhä tärkein tiedonvälityksen kanava. Eri puolella etelää versoo pieniä, ”vapaita” välineitä – meillä niitä kutsuttaisiin kaupallisiksi – samaan aikaan kun isot radioyhtiöt muuttuvat nilkuttaen toimiviksi radiomuseoiksi. Etelän hallitukset ovat näet unohtaneet tukea valtakunnanradiota, kun tukea on moitittu epädemokraattiseksi. Televisiosta huolehditaan paremmin, koska valtaeliitti haluaa nähdä kuvansa ruudussa, mutta sen toimintaa myös rajoitetaan enemmän.

Naapureilla mediaprojekteja

Suomessa on 1970-luvulta lähtien päädytty siihen, että on parempi pysyä erossa etelän median ja journalismin kehittämisestä. Muihin pohjoismaihin, Hollantiin, Saksaan ja Kanadaan verrattuna Suomen projektit ovat miniluokkaa.

Ero Suomen ja näiden maiden välillä revähti varsinkin 90-luvulla, jolloin naapurit lähtivät etelään rakentamaan julkisen sanan neuvostoja, mediamonitorointia, journalistijärjestöjä, journalistikoulutusta ja yhteisömediaa. Turpiin on tullut naapureissakin, mutta mediaprojektit ovat jatkuneet, ovathan ne näyttäviä lippulaivoja demokratiatyölle.

Norja upotti miljoonia kruunuja Afrikan lukutaitolehtiin, jotka kuolivat, kun apu loppui – mutta synnyttivät opettajakunnassa ymmärtämystä median merkityksestä. Norja myös rakensi mediakoulutuksen ”twinning-ohjelman” Oslon ja Zimbabwen yliopistojen välille. Se jatkaa rahoitusta edelleen vedoten siihen, että nyky-Zimbawen oloissa on tärkeää, että yliopisto toimii ja tuottaa osaavia ammattilaisia.

Ruotsin tukemien "media councilien" toiminta on takkuillut välillä pahasti. Tanskalaiset ovat nikotelleet, kun heidän rahoittamansa kylä- ja yliopistoradiot Afrikassa ja Aasiassa soittavat musiikkia merirosvotyyliin, piittaamatta tekijänoikeusmaksuista.

Mutta apu jatkuu, ja erityisesti satsataan koulutukseen. Pohjoismaiden mahtavin ja kallein saavutus koulutuksessa on Tanskan rahoittama Nordic-SADC Media Centre Somalian Maputossa. Siitä on kasvanut yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan tärkeimpiä journalistien täydennyskoulutuskeskuksia.

Kykeneväksi auttamaan muita

Onko vetäytyminen edes realistinen vaihtoehto, jos vastuullista demokratiatyötä tehdään? Kun projektien onnistumista mitataan, saadaan tyystin erilaisia tuloksia riippuen siitä, katsotaanko lyhyen vai pitkän tähtäimen saavutuksia.

Pankit houkuttelevat nykyään asiakkaita riskillisillä tai riskittömillä sijoituksilla. Kehitysmaiden mediassa riskitön sijoitus on journalistikoulutus – vain koulutustasoa nostamalla median toimintamalleja voidaan muuttaa, ja liekaköyttä niin politiikkaan kuin talouteenkin kasvattaa. Jonkin verran riskialttiimpi on valtakunnallisen radion tukeminen.

Voi olla, että vahvistunut, moniarvoisuutta ja vähemmistöjen oikeuksia kunnioittava valtakunnallinen radio valpastaa paitsi vastaanottajat myös poliittiset päättäjät, ja valvontaa tiukennetaan. Merkittävää on myös se, että kunnolla toimiva radio mahdollistaa kansan informoinnin maailman köyhimmissäkin kolkissa.

Useimmat etelän yhteisöradioita tutkailleet ovat kohdanneet ilmiön, jota Paulo Freire kutsuu valtaistamiseksi: lähes lukutaidoton nainen ihastelee, miten huikealta tuntui, että mikrofonin kautta hänen äänensä kuultiin tuhansissa lähiseudun kodeissa.

Äänetön ei ole vain saanut ääntä vaan kokee tulleensa oman elämänsä valtiaaksi ja kykeneväksi auttamaan muita, riippumatta oman yhteisön muodollisista valtasuhteista.

Julkaisija: Kehitys-Utveckling

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia