Amnesty: Shell mokasi jälleen öljyvuototutkimukset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Shell mokasi jälleen öljyvuototutkimukset

Shell näyttää panostavan PR:ään kuin kantamaan vastuuta  Nigerian ympäristöonnettomuuksista, Amnesty sanoo.

Shell on ilmeisen vastentahtoinen tutkimaan Niger-joen suistossa tapahtunutta viimeisintä öljyvuotoaan, sanotaan Amnesty Internationalin ja nigerialaisen kansalaisjärjestö CEHRD:n yhteisestä raportissa.

Nigeriassa kesäkuussa 2012 tapahtuneessa öljyvuodossa ei todennäköisemmin ole syynä sabotaasi, kuten Shell väittää, vaan syöpyneet öljyputket, raportissa arvioidaan.

"Nigerin öljyvuotojen tutkimukset vaikuttavat fiaskolta", sanoo Audrey Gaughran, Amnestyn kansainvälisten asioiden johtaja.

"Yhtiö vaikuttaa panostavan enemmän sijoittajille suunnattuun PR:ään kuin kantamaan vastuuta vanhentuvasta, huonosti huolletusta ja vuotavasta öljyinfrastruktuurista."

Amnestyn haastattelemien asiantuntijoiden mukaan öljyputket olivat jo pitkään olleet niin syöpyneitä, että niiden huono kunto on ilmeinen syy vuotoon.

Shell ei ole antanut virallista lausuntoa vuodon syystä, vaan sanoo, että tutkimuksia ei olla vielä saatettu päätökseen.  Shell aikoo nyt irrottaa putken ja viedä sen tutkittavaksi.

Öljy-yhtiö on saanut jo aiemmin rajua kritiikkiä öljyvuotojensa haittojen aliarvoimisesta.

CEHRD:n tilastojen mukaan Nigerin suistoalueella tapahtuu noin 273 öljyvuotoa vuodessa. Vuodoilla on merkittävä vaikutus paikallisten yhteisöjen elinkeinolle, maanviljelylle ja kalastukselle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia