Ammuskauppa käy kuumana kansainvälisesti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ammuskauppa käy kuumana kansainvälisesti

Oxfamin mukaan alkavat neuvottelut kansainvälisestä asevientisopimuksesta ovat turhia, jos ammukset jätetään niiden ulkopuolelle.

Ammusten myynti on kasvanut viime vuosina selvästi asekauppaa nopeammin ja on nyt arvoltaan yli neljä miljardia dollaria vuodessa, arvioi avustusjärjestö Oxfam uudessa tutkimuksessaan.

Tästä huolimatta lukuisat valtiot ovat alkaneet painostamaan pian YK:ssa alkavia asevientineuvotteluja, jotta ammukset jätettäisiin suunnitteilla olevan sopimuksen ulkopuolelle, Oxfam sanoo.

Muun muassa Yhdysvallat, Syyria ja Egypti ovat hiljattain kertoneet vastustavansa ammuksien sisäyttämisen sopimuksen lopulliseen versioon.

Oxfamin asevalvonta-kampanjan johtaja Anna Macdonald luonnehtii asekauppasopimusta joka ei huomio aseissa käytettyjä ammuksia "aivan järjettömäksi".

"Aseet ovat hyödyttömiä ilman luoteja, luotien kautta kun aseista tulee tappavia aseita. On ehdottoman tärkeää, että ampumatarvikkeet sisältyvät sopimukseen ja että niiden myynnin sääntelyä parannetaan”, Macdonald sanoo.

Järjestö arvioi alhaisempien tuotantokustannuksien ruokkivan jatkossakin merkittävää asekaupan kasvua. Karkeat laskelmat viittaavat ainakin 12 miljardin luodin vuosituotantoon, mikä melkein riittäisi koko ihmiskunnan tappamiseen kahteen kertaan, Oxfam toteaa. Ammuksilla tehtävä kaupankäynti onkin ylittänyt pienaseilla käytävän kaupan arvon, joka on tällä hetkellä 2,68 miljardia dollaria, Oxfam sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia