Afganistanin naiset pelkäävät pahinta:Virasto perusteilla hyveitä edistämään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afganistanin naiset pelkäävät pahinta:<br>Virasto perusteilla hyveitä edistämään

Afganistanin hallitus aikoo perustaa uudelleen Taleban-ajan pelätyimmän instituution, "hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen viraston"

Hyveiden edistämisen ja paheiden torjunnan virasto oli talebanien valtakaudella (1996-2001) vastuussa juuri niistä ihmisoikeuksia tukahduttaneista toimista, jotka eniten järkyttivät ja kauhistuttivat ulkomaailmaa.

Viraston tehtävänä oli valvoa islamilaista kuria sellaisena kuin talebanien opetukset sen näkivät. Virasto omistautui erityisesti naisten elämän kahlitsemiselle.

Kaduilla partioineet uskonnolliset poliisit olivat viraston alaisia. He tarkkailivat, että naiset olivat pukeutuneet kaiken peittävään burkhaan ja etteivät he menneet ulos ilman miespuolisen sukulaisensa seuraa. Luonnollisesti he vahtivat myös, etteivät tytöt käyneet koulua.

Uskonnolliset poliisit rankaisivat syntisiä pienistäkin rikkeistä pieksemällä heidät kepeillä ja heittämällä pidätysselliin. Rangaistukseen johti vaikkapa se, että naisella oli valkoiset kengät tai kopisevat korot, puhumattakaan siitä jos hänellä huomattiin olevan huulipunaa tai kynsilakkaa.

Eivät miehetkään saaneet tehdä mitä tahansa; pieksemisen saattoi aiheuttaa esim. se, jos ei antanut partansa kasvaa tarpeeksi pitkäksi. Sukupuolesta riippumatta kiellettyjä olivat mm. televisio, musiikin kuunteleminen ja leijojen lennättäminen.

Hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virasto vastasi myös ns. islamilaisten rangaistusten toimeenpanemisesta: aviorikoksista syytettyjen naisten kivittämisistä ja muista teloituksista sekä varkaiden raajojen katkaisemisista.

Presidentti Karzai
annattaa virastoa


Afganistanin hallitus esitti runsas viikko sitten, että hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virasto perustetaan uudelleen. Hankkeella on presidentti Hamid Karzain tuki.

Afganistanin parlamentti käsittelee esitystä kokoontuessaan myöhemmin kesällä. Ehdotuksen läpimenoa vahvasti konservatiivisessa parlamentissa pidetään todennäköisenä.

Naisaktivistit ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kauhistuneet talebanien aikaisen viraston jälleensyntymästä. Presidentin ja hallituksen edustajat ovat vakuuttaneet, että virastosta tulee nyt "tyystin toisenlainen".

Pyhiinvaellus- ja uskonnollisten asioiden ministeriön mukaan virasto tulee toteuttamaan tehtäväänsä "kasvattamalla, saarnaamalla ja rohkaisemalla", ei väkipakolla.

Ministeriön mukaan viraston vastustamia paheita olisivat ennen kaikkea alkoholi, huumeet, rikokset ja korruptio.

Ihmisoikeusaktivistit eivät hevillä näitä vakuutteluja usko. He muistuttavat, että kaikkia näitä tehtäviä varten hallituksella on jo elimet.

"Olemme huolissamme siitä, että hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virastoa ollaan perustamassa uudelleen ilman sen valtuuksien selkeää määrittelemistä", sanoo Afganistanin riippumattoman ihmisoikeuskomission edustaja Ahmad Nader Naderi YK:n ylläpitämälle IRIN-uutistoimistolle.

Konservatiivit
yöryttävät


Monet tarkkailijat pitävät hyveviraston henkiinherättämistä toistaiseksi shokeeravimpana esimerkkinä siitä, miten presidentti Karzain hallitus on antamassa periksi konservatiivisten tahojen painostukselle.

Uskonoppineilla, yksityisarmeijoiden päälliköillä ja entisillä talebaneilla on vahva sija sekä parlamentissa että hallituksessa.

Human Rights Watch -järjestön tutkija Zama Coursen-Neff sanoo IRIN:lle, että hyveviraston perustaminen uhkaa viedä huomion pois Afganistanin talousongelmilta ja jyrkästi heikentyneeltä turvallisuustilanteelta.

Afganistanilainen naiskansanedustaja Malalai Joya puuskahtaa brittiläisessä The Times -lehdessä, "etteivät ne edes vaivautuneet keksimään virastolle uutta nimeä". Suorapuheisen Joyan kimppuun käytiin toukokuussa parlamentissa ja hän joutuu pitämään jatkuvasti henkivartijoita turvanaan.

Joyan mukaan naisten asema ei ole olennaisesti parantunut talebanien jälkeisenä aikana. Parlamentissa on kyllä naiskiintiö, naiset saavat periaatteessa käydä töissä ja muutamassa maakunnassa jopa kulkea ilman burkhaa. Mutta oikeuksien käyttäminen aiheuttaa kuitenkin naisille hengenvaaran.

Tytöt eivät uskalla
ennä kouluun


Human Rights Watchin äskettäin julkaiseman raportin mukaan koulutuksen puute uhkaa Afganistanin kehitystä ja turvallisuutta. Yleinen turvattomuus estää lapsia menemästä kouluun erityisesti maan eteläosissa.

Hyökkäykset kouluja, opettajia ja oppilaita vastaan ovat jatkuvasti lisääntyneet kaikkialla maassa. Nykyään menee tuskin päivää ilman poltettua koulua tai murhattua opettajaa.

Tytöistä alle puolet käy ala-astetta ja yläasteikäisistä tytöistä kouluun uskaltautuu enää alle viisi prosenttia.

Human Rights Watchin mukaan konservatiivien jalansija kasvaa, koska taloutta ja turvallisuutta ei ole saatu kuntoon. Järjestö valittaa, että länsimaat ovat pitäneet huonosti kiinni avustuslupauksistaan.

Talvella 2001-02 esim. Britannian pääministeri Tony Blair vakuutti, että tällä kertaa ei tehdä sitä virhettä, että Afganistan jätettäisiin yksin.

Naisten aseman parantaminen oli yksi perusteluista, joilla Blair ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush myivät Afganistanin sotaa yleiselle mielipiteelle. Tähän mediaoperaatioon valjastettiin myös päämiesten puolisot Cherie Blair ja Laura Bush.

Muistiin on merkitty esim. Laura Bushin esiintyminen radiossa marraskuussa 2001: "Saavuttamamme sotilaallisen menestyksen ansiosta Afganistanin naiset eivät enää ole vankeina kodeissaan. He voivat kuunnella musiikkia ja opettaa tyttäriään ilman pelkoa rangaistuksesta".

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia