Aasian kehityspankilta yli 12 miljardia dollaria köyhyyden lievittämiseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aasian kehityspankilta yli 12 miljardia dollaria köyhyyden lievittämiseen

Pankin päätöksellä rahoitetaan kestävää kehitystä ja sosiaalisten suojaverkkojen luomista.

Aasian kehityspankki on päättänyt antaa 12,4 miljardia dollaria Aasian kehitysrahastolle seuraavien neljän vuoden aikana köyhyyden vastaiseen taisteluun Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Pankin päätös lisää noin kymmenellä prosentilla rahaston lainoituspääomaa.

Kokonaisvaltaisen ja ympäristöllisesti kestävän kasvun tukeminen sekä puhtaan ja uusiutuvan energian tuotanto ovat esimerkkejä rahaston lainoituskohteista. Rahoituksella helpotetaan myös miljoonien köyhimpien asemaa tukemalla koulutuksen ja sosiaalisten suojaverkostojen kehittämistä sekä kehityskuilujen ja tuloerojen kaventamista, pankki sanoo.

Kehitysrahasto lainoittaa jatkossakin Aasian maiden talouden perusrakenteiden ja infrastruktuurin kohentamista. Esimerkiksi seuraavien neljän vuoden aikana arvioidaan noin 20 miljoonan ihmisen hyötyvän teiden korjauksesta, ja sadat tuhannet kotitaloudet saavat sähköt tai vesijohdon sekä viemärin.

Samalla konflikteista kärsineet maat sekä pienet saarivaltiot, joiden talous on hauras, ovat erityisasemassa. Rahasto tukee myös köyhimpien maiden varautumista luonnononnettomuuksiin, pankki lisää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia