0,7-sitomuksesta laki Isossa-Britanniassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

0,7-sitomuksesta laki Isossa-Britanniassa

Järjestöt muistuttavat, että myös kehitysyhteistyön laatuun pitää satsata.

(Kuva: Manda B / Flickr.com / cc 2.0)

Iso-Britannia on säätänyt lain, jonka mukaan maan tulee suunnata vuosittain 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Laki läpäisi ylähuoneen käsittelyn eilen maanantaina, ja se odottaa vielä hallitsijan vahvistusta.

YK asetti tavoitteen 0,7 prosentin osuudesta vuonna 1970, ja rikkaat maat ovat myös jälkikäteen sitoutuneet uudelleen sen saavuttamiseen. Siitä huolimatta vuonna 2013 sen saavuttivat vain Ruotsi, Iso-Britannia, Luxemburg ja Tanska. Suomen osuus jäi 0,56 prosenttiin.

 Järjestöt ovat juhlineet lakia, jonka on määrä tulla voimaan kesäkuun alussa.

"Lailla varmistetaan, että Britannian apu jatkuu, kunnes sitä ei enää tarvita. Se myös lähettää kehitysmaille vahvan viestin siitä, että pidämme lupauksemme, ja muille rikkaille maille, että myös niiden on saavutettava tavoitteensa", sanoo Bond-järjestöverkoston johtaja Ben Jackson.

Laissa edellytetään myös avun jatkuvaa tarkkailua ja arviointia. ONE-järjestön Britannian-johtaja Diane Sheard muistuttikin Guardian-lehdessä, että nyt keskustelun pitää keskittyä avun laatuun ja vaikutuksiin.

Lisää uusi kommentti