Kaksi ohjaajaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaksi ohjaajaa

Ilmoittaja

Pelastakaa Lapset ry

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Pelastakaa Lasten palvelutoiminnan kokonaisuuteen kuuluvat kolme lastenkotia, erityislastenkoti, erityisnuorisokoti, kaksi perhekuntoutusyksikköä sekä palvelutoiminnan piirissä työskentelevät kehittämispäällikkö ja SILTA- asiantuntija.

Toimintamme laajentuessa, haemme nyt tulevaisuuteen katsovaan porukkaamme innovatiivisia ja innostuneita työntekijöitä jotka ovat valmiita sitoutumaan yhteiseen kehittämiseen.

Haemme nyt Keskustoimistoomme Helsinkiin kahta ohjaajaa.

Ohjaajan tehtävät jakautuvat ammatillisen tukihenkilön ja tuetun asumisen ohjaajan tehtäviin. Ammatillisena tukihenkilönä työn painopiste on edistää ja tukea lapsen myönteistä kehitystä ja vahvistaa oman toiminnan ohjausta sekä tukea ja vahvistaa vanhempien, huoltajien ja lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä ja -mahdollisuuksia.

Tuetun asumisen työ painottuu itsenäisen elämän taitojen ohjaamiseen. Ohjaaja huolehtii, että lapsi tai nuori saa tarpeellista yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa, jonka tarkoituksena on tukea hänen elämänhallintaansa. Lasta tai nuorta ohjataan esimerkiksi koulutus- ja työpaikkavaihtoehtojen kartoittamisessa ja niihin hakeutumisessa sekä tuetaan opintojen loppuunsaattamisessa.

Sekä ammatillista tukihenkilötyötä että tuetun asumisen ohjausta tehdään asiakkaiden arjessa ja omassa toimintaympäristössä ja se perustuu ohjaajan ja tuettavan luottamuksellisen suhteeseen.

Edellytämme hakijalta sosiaalialan AMK-tutkintoa (tai vastaavaa koulutusta) sekä riittävää perehtyneisyyttä ja työkokemusta.

Lastensuojelun, ohjaustyön ja verkostotyön kokemus ja osaaminen katsotaan eduksi.

Olet lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja elämänlaadusta aidosti välittävä lastensuojelun ammattilainen, jolla on kipinä laadukkaan ohjaustyön toteuttamiseen ja kehittämiseen. Lapsen ja perheen osallisuus on työtäsi ohjaava periaate. Työkaverisi ja yhteistyökumppanisi ovat ylistäneet vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojasi.

Ohjaajan työ on epäsäännöllistä kaksivuorotyötä. Ajokortti on eduksi.

Tarjoamme sinulle:

  • kuukausittaiset työryhmäpäivät ja työnohjaukset
  • säännöllisen henkilökohtaisen omahoitajatyön työnohjauksen
  • säännölliset nuorisopsykiatrin konsultaatiot
  • hyvä koulutusmahdollisuudet ja tarvittavan erikoistumiskoulutuksen
  • suuren järjestön asiantuntijoiden tuki (mm. lakimies, perheterapeutti)
  • kattavan työterveyshuollon
  • liikunta –ja kulttuurisetelit
  • muita työsuhde-etuja
  • tarvittaessa muuttokorvauksen

Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen lasten suojelemiseen väkivallalta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).

Tehtävät ovat kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:in mukaisesti.

Kiinnostuitko tehtävästä? Haethan tehtävää 19.5.2019 klo 20.00 mennessä.

Kutsumme valitut haastatteluun henkilökohtaisesti.

Haastattelut suoritetaan 28.5. iltapäivällä ja 7.6 iltapäivällä. Työt alkavat elokuun alussa tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelutoiminnan kehittämispäällikkö Tove Lönnqvist 10.5. klo 8-12 sekä 17.5. klo 8-12 puh. 050 5020329 tai tove.lonnqvist@pelastakaalapset.fi.

https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat/kaksi-ohjaajaa-…