Tiedotteet

Suomalaisten lahjoittajien tuella puhdasta vettä 35 000 kenialaiselle

"Puhdas vesi on käynnistänyt positiivisen kehityksen ketjun niin lasten kuin aikuistenkin elämässä", Suomen World Visionin Afrikan aluepäällikkö Ulla Tervo sanoo.

Kenian Meibekiin rakennetaan suomalaisten lahjoittajien tuella vesijohtoverkostoa, joka tuo puhtaan veden jo 35 000 asukkaalle. 160 kilometriä pitkää verkostoa laajennetaan jatkuvasti.

Meibekin laaksossa vedenpuute on suuri ongelma. Aikaisemmin juoma- ja käyttövesi haettiin pari kertaa päivässä jopa 10 kilometrin päästä. Veden kantaminen oli naisten ja lasten työtä ja se vei useita tunteja päivässä.

Nyt vettä saa ilmaisista jakelupisteistä, joita on noin puolen kilometrin välein. Vesijohto yltää myös moneen pihapiiriin.

Puhtaan juomaveden ansiosta kolera- ja lavantautitartunnat ovat vähentyneet. Putkiston kautta pystytään johtamaan niin paljon vettä, että sitä voidaan käyttää myös kasteluun. Alueen kyliin on perustettu kasvimaita ja istutettu puita.

– Seudun koululaiset menestyvät nyt kansallisessa vertailussa erinomaisesti, koska heille jää aikaa opiskeluun. Naiset pystyvät keskittymään toimeentulon hankkimiseen esimerkiksi hedelmä- ja vihannespuutarhojen avulla, kertoo Suomen World Visionin Afrikan aluepäällikkö Ulla Tervo.

Verkoston kunnossapito ja laajentaminen on siirtynyt paikallisten käsiin. Vesiosuuskunta kerää vedenkäytöstä pientä maksua. Maksuilla ostetaan muun muassa vesimittareita ja maksetaan palkkaa yhdeksälle henkilölle, jotka huoltavat verkostoa.

– Puhdas vesi on käynnistänyt positiivisen kehityksen ketjun niin lasten kuin aikuistenkin elämässä, Tervo sanoo.

  • Meibekin vesiprojekti on osa Suomen World Visionin aluekehitysohjelmaa, joka alkoi vuonna 2004. Vesiprojekti käynnistyi helmikuussa 2007.
  • Projektiin osallistuvat ne suomalaiset, joilla on kummilapsi Meibekin alueella ja ne, jotka ostavat vesiputkilahjan World Vision -lahjakaupasta.
  • Vesijohtoverkoston ulottumattomissa vielä olevat asukkaat hakevat vettä jopa 10 kilometrin päästä joesta, jonka vesi pitää ennen käyttämistä keittää. Myös karja on vietävä juomapaikalle päivittäin.
  • Maailman vesipäivää vietetään 22.3.

Kampanjat

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.