Paperittomille oikeudellista neuvontaa jo 10 vuotta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Paperittomille oikeudellista neuvontaa jo 10 vuotta

Pakolaisneuvonnan oikeudellisessa neuvonnassa annetaan ajantasaista ja asiantuntevaa tietoa asiakkaalle, jotta hänellä on mahdollisimman selkeä käsitys omasta oikeudellisesta asemastaan ja oikeuksistaan.

Paperittomille oikeudellista neuvontaa tarjoava Paperittomat-hanke aloitettiin keväällä 2012. Hanke oli Suomessa ensimmäisiä, joissa palvelu oli suunnattu nimenomaan paperittomille. Yhteistyötä tehtiin muun muassa Paperittomien klinikan kanssa alusta saakka. Tiivis yhteistyö muiden järjestötoimijoiden kanssa on ollut työn onnistumisen edellytyksiä ja Pakolaisneuvonta on ollut luomassa ja kehittämässä useita kansalaisjärjestöverkostoja paperittomien auttamiseksi.  

– Pakolaisneuvonta on nostanut paperittomuustyössä esiin jokaiselle kuuluvia perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, kuten oikeutta terveyteen, jokaisen lapsen oikeutta perusopetukseen sekä oikeutta välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon, kuvaa johtava juristi Marjaana Laine.  

Hankkeessa on tehty vuosien aikana paljon vaikuttamistyötä paikallisesti ja kansallisesti paperittomien oikeuksien toteutumiseksi. Toiminnan kulmakiviä ovat olleet ihmisoikeusperustainen työ, juridinen osaaminen ja juristin antama oikeudellinen neuvonta.  

– Nykyään paperittomien oikeudet tunnetaan aiempaa paremmin ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on löydetty hyviä käytäntöjä peruspalvelujen tarjoamisessa paperittomille, kuten välttämätön hoito paperittomille Helsingissä. Käytännöt ja tietämys kuitenkin vaihtelevat kunnittain, kertoo toimintaa perustamassa ollut koordinaattori Meri Korniloff.  

Usein tarvitaan esimerkiksi lakimiehen apua ja neuvontaa, jotta oikeudet toteutuvat. Oleskelun laillistaminen on Suomessa edelleen vaikeaa – useissa tilanteissa jopa kohtuuttoman vaikeaa. Myös turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikennykset ja lakimuutokset edellisellä hallituskaudella näkyvät asiakastyössä edelleen pitkittyneenä paperittomuutena. Suomi ei ole onnistunut vuosien saatossa ratkaisemaan paperittomuutta – päinvastoin lakimuutoksin on luotu uusi turvapaikanhakijataustaisten paperittomien ryhmä. 

Vuonna 2021 neuvontaan otti yhteyttä 352 uutta asiakasta, näistä yli viisikymmentä lapsiperheitä. Kysymykset koskevat usein oleskelun laillistamista, perheenyhdistämistä, työnteko-oikeutta ja palveluihin pääsyä. Miltei kaikki paperittomat haluaisivat laillistaa oleskelunsa Suomessa. Neuvontaan ottavat yhteyttä myös järjestöjen ja kuntien työntekijät sekä paperittomien läheiset ja tukihenkilöt.

Tällä hetkellä oikeudellista neuvontaa antaa kaksi kokoaikaista lakimiestä. Toimintaa rahoittavat STEA ja Helsingin kaupunki. Pakolaisneuvonnan oikeudellisessa neuvonnassa annetaan ajantasaista ja asiantuntevaa tietoa asiakkaalle, jotta hänellä on mahdollisimman selkeä käsitys omasta oikeudellisesta asemastaan ja oikeuksistaan. 

Lisää uusi kommentti