Öljy-yhtiöllä melkoinen "ilmastollinen jalanjälki" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Öljy-yhtiöllä melkoinen "ilmastollinen jalanjälki"

Yksi ainoa öljy-yhtiö on olemassaolonsa aikana päästänyt ilmaan hiilidioksidia määrän, joka ylittää koko maailman nykyiset vuotuiset päästöt, kansainvälinen Maan ystävät-järjestö sanoo. Järjestö tarjoaa öljyjätti Exxon Mobilista teettämäänsä raporttia pohjaksi korvausvaatimuksille, joita ilmastonmuutoksen uhrit saattavat tulevaisuudessa esittää yrityksille. Yhtiö kiistää raportin laskelmien todenperäisyyden.

Sen mukaan nykyisin Exxon Mobil -nimellä tunnettu öljyjätti on 120-vuotisen toimintansa aikana tuottanut hiilidioksidia ilmakehään 20,3 miljardia tonnia. Se on kolme kertaa koko maailman ja 13 kertaa Yhdysvaltain nykyiset vuotuiset päästöt.

Exxonin ilmastollinen jalanjälki -raportti nojaa kahteen tutkimukseen, jotka Maan ystävät kertoo teettäneensä riippumattomilla tutkijoilla Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa.

Tutkimukset perustuvat Exxonin vuosiraporteissa ilmoitettuihin lukuihin. Maan ystävien mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksittäisen yrityksen osuutta maailmanlaajuisen ilmastonmuutokseen on laskettu.

Järjestö tarjoaa raporttia pohjaksi korvausvaatimuksille, joita ilmastonmuutoksen uhrit saattavat tulevaisuudessa esittää yrityksille.

Raportin mukaan 70 prosenttia Exxonin päästöistä on syntynyt vuoden 1967 jälkeen, jolloin tiedemiehet ensi kerran esittivät luotettavaa näyttöä ilmaston lämpenemisestä.

Raportti muistuttaa, että sadat miljoonat ihmiset ovat vaarassa menettää elantonsa ilmaston lämpenemisen ja sitä seuraavien muuttuvien sade- ja myrskymallien vuoksi.

Exxon tunnetaan eri maissa myös nimillä Esso, Mobil, Imperial Oil ja Tonen General. Yhtiön tiedottaja Sandra Duhe kiistää Maan ystävien laskelmat. Hänen mielestään järjestö yrittää esittää, että "on laitonta tuottaa kaupallista energiaa maailman tarpeisiin".

Duhe korostaa, että Exxon ponnistelee energian säästämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.

Maan ystävien varapuheenjohtajan Tony Juniperin mukaan Exxon Mobil todellakin puuhaa ilmastonmuutosasioissa, mutta "lähinnä rahoittaen lobbareita, jotka painostavat Yhdysvaltain hallitusta vastustamaan Kioton sopimusta".

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia