Espanjaan pyrkineiden hukkumistapaus yhä selvittämättä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Espanjaan pyrkineiden hukkumistapaus yhä selvittämättä

Espanjan kansalliskaarti tulitti maahanpyrkijöitä kumiluodeilla. Tutkinta on edennyt hitaasti.

Espanjan viranomaiset ovat tutkineet hitaasti vuosi sitten tapahtunutta 15 maahanpyrkijän hukkumista. Ihmisoikeusjärjestöt vaativat maata selvittämään tapauksen yksityiskohdat.

Noin 200 siirtolaista pyrki uimalla Espanjan hallussa olevaan Pohjois-Afrikassa sijaitsevan Ceutan kaupunkiin helmikuussa 2014. Kansalliskaarti tulitti heitä kumiluodeilla ja kyynelkaasulla. 14 siirtolaista löytyi myöhemmin kuolleena, osa Marokon ja osa Espanjan rannikkovesiltä. Lisäksi yksi henkilö on kadonnut.

Tapaus herätti kritiikkiä EU:ta myöden. Espanjan viranomaiset kiistivät ensin mellakkavarustuksen käytön mutta myönsivät sen myöhemmin. Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) haastattelema henkiinjäänyt kertoi saaneensa kumiluodin uidessaan sekä jalkaansa että silmänsä alle.

Tapauksesta ei ole annettu tuomioita, ja HRW:n mukaan tutkinta etenee etanan vauhtia. Se on siirretty korkeimpaan rikostuomioistuimeen, sillä paikallisen tuomioistuimen mukaan sillä ei ole toimivaltaa asiassa. Myös muista tapauksista, joissa on käytetty ylimitoitettua voimaa, on raportoitu pitkin vuotta, HRW sanoo.

Järjestöt kritisoivat myös sitä, että 23 rannalle päässyttä siirtolaista palautettiin saman tien Marokkoon ilman mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

"Palautus rikkoo suoraan espanjalaisia, eurooppalaisia ja kansainvälisiä velvoitteita. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Karkotukset ovat jatkuneet säännöllisesti läpi vuoden", sanoo Irem Arf Rayfield, Amnesty Internationalin siirtolaisten oikeuksien tutkija.

Espanjan parlamentti esti tutkintakomitean perustamisen tapauksen selvittämiseksi. Maassa suunnitellaan myös lakimuutosta, joka sallisi mielivaltaiset palautukset. Järjestöt vaativat ehdotuksen torjumista.

YK:n mukaan viime vuonna Eurooppaan saapui meriteitse yhteensä yli 150 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa. Siirtolaisten ihmisoikeuksien raportoija François Crépeau varoitti eilen kannanotossaan, että EU:n rajojen sinetöiminen keinona hallita maahanmuuttoa tulee epäonnistumaan massiivisesti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia