WTO:n umpikujan voi tulkita köyhien voitoksi

Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvottelujen kariutuminen heijastaa erilaisia näkemyksiä talouden liberalisoinnista ja sen suhteesta kehitykseen, kirjoittaa Aileen Kwa. Umpikuja ei merkitse katastrofia kehitysmaille.

Teollisuusmaissa on vallalla ajattelutapa, jonka mukaan vapaa talous edistää kehitystä. Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Australia kiiruhtivatkin julistamaan, että kauppaneuvottelujen Dohan kierroksen romahdus on valtava menetys köyhille.

Todellisuudessa Dohan romahdus voidaan nähdä maailman köyhien voittona.

Tärkeimmät kehitysmaat kykenivät pitämään kiinni periaatteistaan ja puolustamaan heikoimpien asukkaidensa etuja esimerkiksi vaatimalla tehokkaita turvatakuita pienviljelijöille.

Kehitysmaat taistelivat myös oikeudestaan nostaa tullimaksuja suojellakseen omaa tuotantoaan ulkomaisten maataloustuotteiden tulvalta.

Intia, Indonesia, Kiina ja Afrikan valtiot sanoivat markkinoiden ja kaupan vaativan huolellista sääntelyä. Kehityshaasteet edellyttävät niiden mielestä joustavaa kauppapolitiikkaa.

Nyt vältettiin toisinto vuosien 1986–1994 Uruguayn kierroksen kauppaneuvotteluista. Tuolloin kehitysmaat havahtuivat kyseenalaistamaan tehtyjen sopimusten perustavanlaatuisia vääristymiä vasta pantuaan nimensä niiden alle.

Jos Dohan sopimuspaketti olisi hyväksytty, vääristymiä ei olisi poistettu tai vähennetty, vaan entisestään vahvistettu ja syvennetty.

WTO on risteyksessä

Maailma on nyt kovin erilainen paikka kuin WTO:ta perustettaessa vuonna 1995. Liberalisointia ja sääntelyn purkua rummuttanut Washingtonin konsensus oli silloin parhaissa voimissaan. Sittemmin se on pudonnut jalustaltaan.

Sen epäonnistuminen näkyy monissa Afrikan maissa, joissa teollistuminen on ottanut takapakkia 20 viime vuoden aikana, vaikka maat toteuttivat uusliberaalin talouden rakennesopeutuksen kirjaimelleen.

Kaupan vapauttamiseen keskittynyt WTO on nyt tienristeyksessä. Se voi yrittää nilkuttaa eteenpäin tai tunnustaa, että kehityksen dynamiikka edellyttää järjestelmää, joka sallii monimuotoisuuden, joustavuuden ja muutoksen.

Dynamiikka ei toimi, jos valtioiden kauppapolitiikka sidotaan yhden kaavan mukaiseen vapauttamiseen. Liberalisointiin ei pidä ryhtyä sen itsensä vuoksi, vaan silloin, kun siitä on valtiolle hyötyä.

Vastuu ylittää valtioiden rajat

Tarvitaan monenkeskistä sääntelyä, jotta valtiot saadaan vastuuseen omien rajojen ulkopuolella vaikuttavista toimistaan. Globaalia hallintoa ajatellen tässä on ammottava kuilu. Vaalit järjestetään kansallisesti, mutta valtioiden toiminta voi tuhota toisten maiden teollisuuden ja aiheuttaa niissä työttömyyttä sekä köyhyyttä.

Voidaan puhua valtiolliset rajat ylittävästä vastuusta tai yksinkertaisesti siitä, että toisia ei saa vahingoittaa. Esimerkkinä toimisi suoraan tai välillisesti tuettujen maataloustuotteiden viennin kieltäminen, jossa nykyinen WTO on epäonnistunut.

Valtioiden pitäisi saada kokeilla erilaisia kauppapolitiikan linjoja, kunhan niistä ei ole haittaa toisille.

Kaupan vapauttamisen huumassa WTO:lta ovat unohtuneet sen omat tavoitteet: elintason nosto, työllisyyden takaaminen, vakaa reaalitulojen nousu ja tehokas kysyntä.

Maailma muuttuu, muuttuuko WTO?

Kaiken huipuksi Afrikkaa koettelevat nyt ilmastonmuutos, öljyn ja ruoan korkea hinta sekä paheneva vesipula. Sopeutuminen uusiin ongelmiin vaikuttaa pitkälti siihen, miten tuotamme ruokaa ja kuinka organisoimme teollisuutemme ja taloutemme.

Sopeutuminen vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon ja millaista kansainvälistä kauppaa käymme. Tuotanto ja kauppa tulisi sopeuttaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Maailma muuttuu muutenkin. Yhden tai kahden navan tilalle tulee monia talouden ja politiikan valtakeskuksia, mikä vaikuttaa myös tuotantoon ja kauppaan.

Pystyykö WTO reagoimaan muutoksiin tehokkaasti, ja ellei, katoaako se vähitellen kuvasta?

* Aileen Kwa valvoo Kauppaa kehityksen hyväksi -ohjelmaa hallitusten välisessä South Centressä.