Näkökulmat

Köyhyys ja kurjistuminen Kolumbian protestien taustalla – Selkkauksen jatkuminen murentaa luottamusta valtiota kohtaan entisestään

Etenkin nuorten osallistumista Kolumbian protesteihin selittää kasvava köyhyys. Tilanteeseen ei ole nopeaa ratkaisua, sillä poliittinen eliitti näyttää vaipuneen syvään uneen, ja sitä kiinnostavat vain ensi vuoden vaalit, kirjoittaa politiikan tutkimuksen professori Sandra Borda.
Ilmakuva mielenosoittajista.
Kolumbialainen Calin kaupunki on ollut yksi protestiliikkeen keskuksista. Kuva verouudistusta vastustavasta mielenosoituksesta Calissa 1. toukokuuta. (Kuva: Wikimedia Commons)

(IPS) -- Kolumbian kansa on osoittanut mieltään huhtikuun lopulta asti. Nuorisolla on aktiivinen rooli liikehdinnässä, mikä ei ole ihme. Nuoria koettelevat alati pahenevat työttömyys ja köyhyys. Hallituksen politiikka on heikentänyt valtiovallan uskottavuutta, ja poliitikot tähyilevät vain ensi vuoden vaaleihin.

Kolumbian 51 miljoonasta asukkaasta 3,6 miljoonaa lisää ajautui viime vuonna köyhyyteen. Se nosti köyhien osuuden väestöstä 42,5 prosenttiin, kun osuus vuonna 2019 oli 35,7 prosenttia.

Nyt yli 21 miljoonaa kolumbialaista elää alle 72 eurolla kuussa ja heistä joka kolmas sinnittelee alle 32 eurolla. Kymmenen vuoden työ köyhyyden vastaisessa taistelussa on valunut hukkaan.

Koronasulku on lisännyt kurjuutta eritoten suurissa kaupungeissa. Eniten kärsivät naiset ja nuoret. Naisista elää köyhyydessä nyt 46,7 prosenttia, kun miesten prosenttiluku on 40,1. Yksinhuoltajanaiset ovat erityisen ahtaalla.

Nuorten työttömyysaste oli maaliskuussa 23,9 prosenttia, missä on 3,4 prosenttiyksikköä kasvua vuoden takaisesta.

Pandemia lisäsi kurjuutta

Kurjistuminen selittää nuorten aktiivisuutta liikehdinnässä, joka alkoi veronkorotusten vastustamisena 28. huhtikuuta ja suuntautui pian myös hallituksen kaavailemaa terveydenhuollon uudistusta vastaan. Lisäksi on alettu vaatia perustuloa kansalaisille ja poliisiväkivallan lopettamista.

Kolumbiassa nähtiin nuorten protesteja myös 2019, jolloin he kokivat työ- ja opiskelumahdollisuuksiensa kaventuvan. Koronapandemia on pahentanut tilannetta. Vuonna 2020 koulutusjärjestelmän piiristä poistui liki neljännesmiljoona nuorta.

Liikehdintä on ollut voimakkainta köyhissä kaupunginosissa. Alueilla asuu paljon juuretonta väkeä, joka on joutunut pakenemaan kotiseudultaan Kolumbian 52 vuotta kestäneen sisällissodan aikana.

Sota vasemmistolaista Farc-sissiliikettä vastaan päättyi virallisesti rauhansopimukseen vuonna 2016. Monet puolisotilaalliset ryhmät toimivat kuitenkin edelleen rikollisjengeinä, joilla on yhteyksiä huumekauppaan ja salakuljetukseen. Presidentti Iván Duquen oikeistohallitusta epäillään yhteistyöstä noiden ryhmien kanssa.

Julkiseen valtaan ei luoteta

Nuorten välit poliisin kanssa ovat kireät, ja he joutuvat helposti laittoman pidätyksen tai virkavallan ahdistelun kohteeksi. Viranomaisille koronasulun vuoksi annetut lisävaltuudet eivät ole helpottaneet tilannetta. Samaan aikaan rikollisryhmät värväävät nuoria riveihinsä

Poliisi on käyttänyt kapinoivia nuoria vastaan raakuutta, jollaista ei ole nähty Kolumbian lähimenneisyydessä. Toukokuun lopulla kuolonuhrien määräksi arvioitiin 50-60, loukkaantuneita oli yli 2 000, toistasataa ihmistä oli kadonnut ja satoja pidätetty mielivaltaisesti. Yhteenottoja on tapahtunut varsinkin mielenosoittajien valtateille pystyttämillä tiesuluilla, ja sadoittain rakennuksia on sytytetty tuleen.

Tilanteen ratkaisemista vaikeuttaa se, että kolumbialaisten epäluottamus valtion laitoksia ja puolueita kohtaan on jatkanut kasvuaan. Tyytyväisiä julkiseen valtaan oli vuoden 2004 kyselyssä 57,7 prosenttia mutta nyt enää 18,2 prosenttia. Myös mediaan ja kansalaisjärjestöihin luotetaan entistä vähemmän, kolumbialaisen Los Andesin yliopiston Observatorio de la Democracia -laitos raportoi.

Moni on menettänyt uskonsa siihen, että Kolumbian ongelmat voitaisiin ratkaista edustuksellisen demokratian kautta. Keskusteluyhteys hallituksen ja kaduilla protestoivan kansan välillä on poikki.

Kuka edustaa mielenosoittajia?

Kaikki kuitenkin myöntävät, että ainoa ratkaisu yli kuukauden kestäneen protestin lopettamiseksi on neuvottelu. Mutta jo neuvottelijoiden valinta tuottaa vaikeuksia.

Lähinnä ammattiliittojen edustajista on muodostettu lakkokomiteaksi kutsuttu elin, mutta moni protestoija ei koe sitä omakseen. Sille on syynsä: esimerkiksi komitean ainoa nuori edustaa yliopisto-opiskelijoita, mutta mielenosoittajat ovat paljolti koulupudokkaita, joilla ei ole toivoa korkea-asteen opinnoista.

Hallitus on valinnut kurin ja järjestyksen tien julistamalla mielenosoittajat rikollisiksi ja hyväksymällä poliisin kovat otteet. Hallitus on myös lykännyt Amerikan ihmisoikeuskomission (IAHCR) pääsyä tutkimaan tilannetta.

Kun selkkaus jatkuu, jokainen päivä heikentää mahdollisuuksia kohentaa kolumbialaisten elinoloja. Samalla luottamus valtiovaltaan murenee entisestään. Valtion elimet, joiden pitäisi valvoa kansalaisten oikeuksia, ovat kääntyneet heitä vastaan.

Poliittinen eliitti näyttää vaipuneen syvään uneen, ja sitä kiinnostavat vain ensi vuoden vaalit. Yleensä sosiaalisia uudistuksia kannattanut vasemmisto varoo nyt joutumasta syytetyksi kaaoksesta ja protestien ylilyönneistä. Oikeisto puolestaan hyötyy kaaoksesta, koska se antaa perusteet vaatia kovaotteista hallintoa. Keskusta yrittää luovia välimaastossa, joten ratkaisua Kolumbian tilanteeseen ei ole näköpiirissä.

Kirjoittaja on politiikan tutkimuksen professori Los Andesin yliopistossa Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa.

köyhyyspolitiikkaaktivismikansalaisyhteiskuntatalous Kolumbia Suomen IPS

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.