Jonossa töihin Palestiinassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jonossa töihin Palestiinassa

Jotta palestiinalainen pääsee töihin Israeliin, hereillä pitää olla jo ennen neljää.

Maailma.netin toimittaja Teija Laakso työskentelee kansainvälisessä EAPPI-ohjelmassa vapaaehtoisena Länsirannalla tammi–huhtikuussa 2014.

Kaksi nuorta sotilasta astuu bussiin ja tarkastelee matkustajia: palestiinalaisäitejä lapsineen, muutama mies, takana viisi ulkomaalaista. Pienen neuvottelun jälkeen alle 45-vuotiaat ulkomaalaiset komennetaan ulos ja jatkamaan kävellen tarkastukseen.

Olemme matkalla Ramallah'sta Itä-Jerusalemiin. Virallisesti niiden välillä ei pitäisi olla rajaa, mutta Israelin rakentama "turvamuuri" asettuu kätevästi liikkumisen esteeksi. Kun haluaa matkata Jerusalemista muualle Länsirannalle, ongelmia ei ruuhkia lukuun ottamatta ole, mutta takaisin Jerusalemiin tultaessa jumittuu helposti Qalandian isolle tarkastuspisteelle. Tavallisesti marssijärjestys on toisenlainen: alle 45-vuotiaat palestiinalaiset joutuvat ulos bussista, muut saavat jäädä.

Ei tänään. Jonotamme kylmässä kevätsäässä tavaroiden läpivalaisuun ja passintarkastukseen yrittäen noudattaa sotilaiden robottimaisia ohjeita. Pääsemme suhteellisen helpolla: toimitus on ohi parissakymmenessä minuutissa.

Ajattelen kokemustani viisi päivää myöhemmin, kun päivystän kello neljältä aamulla At Tayban tarkastuspisteellä, jolla jonottaa jo valmiiksi useampi tuhat ihmistä ja jonka läpi kulkee parissa tunnissa yli 5 000 ihmistä. Suurin osa heistä on matkalla töihin.

Pyydämme ihmisiä soittamaan, kun he ovat päässeet tarkastuksen läpi. Vain yksi soittaa - aikaa on kulunut tunti ja 20 minuuttia.

Tarkastuspiste sijaitsee lähellä Tulkarmin kaupunkia Länsirannan luoteisosassa. Se on suurin piirtein vihreällä linjalla eli Israelin ja Länsirannan virallisena pidetyllä rajalla - toisin kuin suurin osa 98 muusta tarkastuspisteestä, jotka ovat enimmäkseen Länsirannan puolella.

Israel perustelee tarkastuspistekäytäntöä ja muuria virallisesti turvallisuudella. Jonottajille järjestely ei ole kuitenkaan kovin turvallinen. He jonottavat häkkimäisessä käytävässä  ja etenevät puolijuoksua tarkastuskopeille. Osa miehistä yrittää käyttää naisille ja ambulansseille tarkoitettua humanitaarista porttia, joka on kuitenkin kiinni. Miehet kiipeävät yli varoen repimästä vaatteitaan piikkilankaan. Jonotushäkeissä on nähty myös sairauskohtauksia ja tappeluita, kun turhautuneet ihmiset pakkautuvat tunneiksi pieneen tilaan.

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia