Jäseniltä
Tällä palstalla jaetaan Maailma.netin jäsenten tiedotteita, kannanottoja ja muuta viestintää.
Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden äideille
Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden äideille
Koulutusta saanut äiti huolehtii lapsensakin kouluun. Äiti, jolla on mahdollisuus tulonhankintaan ja valtaa perheensä talouteen, ei lähetä lastaan töihin tai naita tätä alaikäisenä.
Yli 6,6 miljoonalla Syyrian kriisistä kärsivällä lapsella on edessään hyvin vaikea talvi
Yli 6,6 miljoonalla Syyrian kriisistä kärsivällä lapsella on edessään hyvin vaikea talvi
Monilla pakolaisilla ei ole lämpimiä vaatteita, sillä he pakenivat kodeistaan ottaen mukaansa vain sen, minkä he jaksoivat kantaa.
Nenäpäivä-keräyksen varoilla apua Boliviaan ja Burundiin
Nenäpäivä-keräyksen varoilla apua Boliviaan ja Burundiin
Nenäpäivä-keräyksen tuotoilla Punaisen Ristin vapaaehtoisia koulutetaan jakamaan tietoa hygieniasta ja yleisimpien tartuntatautien ehkäisemisestä.
Kouluvuosi alkaa hankalissa oloissa Keski-Afrikan tasavallassa
Kouluvuosi alkaa hankalissa oloissa Keski-Afrikan tasavallassa
Koulun alkua varjostavat viime viikkoina uudelleen kärjistyneet väkivaltaisuudet pääkaupungissa Banguissa ja sen ympäristössä.
Kapualaiset valloittivat Etiopian vuoren
Kapualaiset valloittivat Etiopian vuoren
100 000 euron tavoitteesta on kerätty jo 69 449 euroa.
Maahanmuuttajanaisia ja heidän lapsiaan palveleva turvakoti Mona saa Solidaarisuuden ihmisoikeuspalkinnon
Maahanmuuttajanaisia ja heidän lapsiaan palveleva turvakoti Mona saa Solidaarisuuden ihmisoikeuspalkinnon
Palkinto on tunnustus kymmenen vuotta täyttävälle turvakodille sen uraauurtavasta ihmisoikeustyöstä, joka kohdistuu tukea tarvitseviin erityisryhmiin.
Ympäristöjärjestöt: ravintola-alalle lisää vastuullisuutta Lihattomalla lokakuulla!
Ympäristöjärjestöt: ravintola-alalle lisää vastuullisuutta Lihattomalla lokakuulla!
"Lihan kulutus ei ole kestävällä pohjalla."
Vuonna 2015 vietetään kehitysyhteistyön eurooppalaista teemavuotta
Vuonna 2015 vietetään kehitysyhteistyön eurooppalaista teemavuotta
Vuosi 2015 on nimetty kehitysyhteistyön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Kehys toteuttaa teemavuoden kampanjan ja kutsuu mukaan jäsenjärjestönsä ja muut kiinnostuneet.
Ulkomaanavun työ laajenee Eritreaan
Ulkomaanavun työ laajenee Eritreaan
Työn päätavoite on Eritrean koulutussektorin kehittäminen.