Jäseniltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jäseniltä

Jäsenet-sivulla julkaistaan Maailma.netin jäsenjärjestöjen tiedotteita, kannanottoja ja muita jäsenten itse tuottamia sisältöjä.

Kirkon Ulkomaanapu, Kepa ja 24 muuta toimijaa huolestuneita turvapaikanhakijoiden nälkälakosta

Kirkon Ulkomaanapu, Kepa ja 24 muuta toimijaa huolestuneita turvapaikanhakijoiden nälkälakosta

Kielteisestä turvapaikkapäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaneet kaksi afgaanimiestä ovat olleet jo yli kaksi kuukautta nälkälakossa.

19.11.2012

Kymmenellä miljoonalla Toisenlaisia Lahjoja

Kymmenellä miljoonalla Toisenlaisia Lahjoja

Toisinlaisilla Lahjoilla on paitsi ilahdutettu lähimmäisiä kuormittamatta luontoa myös autettu konkreettisesti tuhansia kehitysmaiden ihmisiä.

19.11.2012

Suomi osallisena Syyrian kriisissä

Logo, jossa karttakuva ja teksti changemaker.

Suomi osallisena Syyrian kriisissä

Changemaker-verkoston Rauhantekijä-kampanja vaatii asekaupan lopettamista maihin, joissa on meneillään sota tai aseellinen konflikti.

15.11.2012

Attac ilmaisee solidaarisuutensa etelä-eurooppalaiselle yleislakolle

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Attac ilmaisee solidaarisuutensa etelä-eurooppalaiselle yleislakolle

Eurooppalaisen talouskuripolitiikan vastustaminen yleislakolla Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa, Italiassa, Kyproksella ja Maltalla saa Attacilta täyden tuen.

14.11.2012

IKEA tukee maailman lasten koulutusta

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

IKEA tukee maailman lasten koulutusta

Jouluun saakka jokainen IKEA-tavarataloista ostettu pehmolelu ja lastenkirja kartuttaa eurolla UNICEFin ja Pelastakaa Lapset -järjestöjen työtä lasten koulutuksen puolesta.

7.11.2012

Nosta, postaa ja vaikuta

Logo, jossa oranssi kolmio, risti ja teksti World Vision, lasten suojelija.

Nosta, postaa ja vaikuta

World Vision kehottaa kaikkia osallistumaan maailmanlaajuiseen Count me in -nettitempaukseen alle 5-vuotiaiden lasten terveyden puolesta.

7.11.2012

Koululaiset kampanjoivat lukutaitotyön hyväksi

Logo, jossa lukee Suomen Pakolaisapu.

Koululaiset kampanjoivat lukutaitotyön hyväksi

Sonkajärveläisen Lyseotien koulun oppilaiden kampanjan tuotolla voidaan käynnistää Ugandassa uusi 25:n oppilaan lukutaitoryhmä.

24.10.2012

YK:n päivä: UN Women haastaa kuntavaalien äänestäjät antamaan äänioikeuden Egyptin naisille

YK:n päivä: UN Women haastaa kuntavaalien äänestäjät antamaan äänioikeuden Egyptin naisille

Suomen UN Women haastaa kunnallisvaalien äänestäjät lahjoittamaan kymmenen euroa, jolla egyptiläinen nainen saa henkilötodistuksen.

23.10.2012

Changemaker kampanjoi seuraavaksi metsäteollisuudesta

Changemaker kampanjoi seuraavaksi metsäteollisuudesta

Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker suunnittelee ensi vuodelle metsäteollisuuskampanjaa.

18.10.2012