Jäseniltä
Jäsenet-sivulla julkaistaan Maailma.netin jäsenjärjestöjen tiedotteita, kannanottoja ja muita jäsenten itse tuottamia sisältöjä.
280 organisaatiota tuomitsee sijoittajansuojan sisällyttämisen TTIP-sopimukseen
280 organisaatiota tuomitsee sijoittajansuojan sisällyttämisen TTIP-sopimukseen
TTIP-neuvottelujen 12. kierros alkaa, järjestöt ympäri Eurooppaa huolissaan.
Euroopan parlamentilta vaaditaan tiukkaa kantaa aseviennistä
Euroopan parlamentilta vaaditaan tiukkaa kantaa aseviennistä
EU:n jäsenvaltioiden ei pidä myöntää vientilupia millekään aseelle tai muulle sotatuotteelle, jota saatettaisiin käyttää Jemenin konfliktissa, eurooppalaiset rauhanjärjestöt vaativat.
Kannanotto: Oikeus hätämajoitukseen kuuluu jokaiselle
Kannanotto: Oikeus hätämajoitukseen kuuluu jokaiselle
Vuoden alun pakkasissa ainakin neljätoista ihmistä jäi ilman lämmintä yösijaa Helsingissä.
Suomen Unicef: Suomi ei voi tietoisesti syrjiä lapsia rajoittaessaan oikeutta perheenyhdistämiseen
Suomen Unicef: Suomi ei voi tietoisesti syrjiä lapsia rajoittaessaan oikeutta perheenyhdistämiseen
Hallituksen esitys lainmuutokseksi on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen.
Salpausselän kisoissa hypätään kehitysmaiden tyttöjen puolesta
Salpausselän kisoissa hypätään kehitysmaiden tyttöjen puolesta
Muun muassa Tuomas Kyrö, Kaj Kunnas ja Tuija Pehkonen osallistuvat Salpausselän kisojen perjantaiseen hyppyhaasteeseen kehitysmaiden tyttöjen puolesta.
Järjestöt: Perheenyhdistämisen tulorajoista luovuttava
Järjestöt: Perheenyhdistämisen tulorajoista luovuttava
Perheenyhdistämisen ehdoksi suunnitellut tulorajat ovat herättäneet viime päivinä paljon arvostelua julkisuudessa. Joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä toivoo, ettei perheenyhdistämistä hankaloitettaisi entisestään.
Kannanotto: Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan enemmän kuin koskaan – mutta se ei näy kehityspolitiikassa
Kannanotto: Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan enemmän kuin koskaan – mutta se ei näy kehityspolitiikassa
YK-järjestöihin kohdistettujen leikkausten suuruus, jopa 70 prosenttia, on kohtuuton ja jopa vahingollinen, sanovat YK-järjestöt.
Ihmiskaupan uhrien auttaminen jatkuu Pro-tukipisteellä
Ihmiskaupan uhrien auttaminen jatkuu Pro-tukipisteellä
Pro-tukipiste tukee ihmiskaupparikoksen uhriksi joutuneita asiakkaitaan.
Hae mukaan rauhanlähettiläs-koulutukseen
Hae mukaan rauhanlähettiläs-koulutukseen
Sadankomitea järjestää vuoden 2016 aikana koulutusjakson, jonka tarkoituksena on tarjota tietoa ja osaamista rauhantyöhön ja globaalien turvallisuuspoliittisten haasteiden ymmärtämiseen.