Suomen UNICEFin keräystulos oli ennätyksellinen vuonna 2022: ”Kriisienkin keskellä pidämme katseen tulevassa” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen UNICEFin keräystulos oli ennätyksellinen vuonna 2022: ”Kriisienkin keskellä pidämme katseen tulevassa”

Suomen UNICEFin kokonaistuotto vuonna 2022 oli ennätyskorkea, yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Hätäavun osuus kokonaistuotosta oli ennätyksellinen 53 prosenttia.  

Suomen UNICEFin vuosikatsaus 2022 on julkaistu. Täysimittaiseksi sodaksi kiihtynyt Ukrainan kriisi määritti UNICEFin työtä koko vuoden 2022. Kriisi herätti suomalaisissa poikkeuksellisen auttamishalun. Niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin halusivat kanavoida apunsa UNICEFin kautta. Suomen UNICEFin kokonaistuotto vuonna 2022 oli ennätyskorkea, yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Hätäavun osuus kokonaistuotosta oli ennätyksellinen 53 prosenttia.  

”Sodan eskaloiduttua käynnistimme välittömästi varainhankinnan Ukrainan lasten ja perheiden auttamiseksi. Vuodesta muodostui historiallinen yhdistyksemme varainhankinassa, kun Ukrainan kriisi yhdisti suomalaiset auttamaan ennätyksellisellä tavalla”, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola. 

Ukrainan sota ei ollut ainoa kriisi vuonna 2022. Lasten hyvinvointia ja turvallisuutta maailmalla uhkasivat esimerkiksi äärimmäinen kuivuus, tulvat ja konfliktit. Humanitaarista apua tarvitsevien määrä kasvoi ennätyksellisen korkeaksi, 274 miljoonaan ihmiseen. UNICEF auttoi ja toimitti hätäapua kriiseihin ympäri maailman. Esimerkiksi Ukrainassa UNICEFin hätäapuohjelma auttoi yli 2,3 miljoonaa lasta.    

Suomessa tuli täyteen 10 vuotta UNICEFin lapsiystävällinen kunta -työn aloittamisesta. Tällä hetkellä lapsiystävällisissä kunnissa elää jo yli puolet Suomen lapsista. Yhteistyömme Suomen koulujen kanssa jatkui vahvana ja toiminta tavoittaa vuosittain joka kolmannen peruskoululaisen.  

”Kriisienkin keskellä pidämme katseen myös tulevassa. Lasten elämää parantavat uudet innovaatiot ja hankkeet ovat aina olleet UNICEFin työssä keskeisiä”, Ketola sanoo.   

Innovaatioiden kehittämisessä Suomella on jatkossa entistä isompi rooli, kun UNICEFin kaksi innovaatiokeskusta aloittivat toimintansa Suomessa vuonna 2022. Innovaatiokeskukset kehittävät tulevaisuuden ratkaisuja lasten koulutuksen ja työmme rahoittamisen saralla.  

Vuonna 2022 356 miljoonaa lasta sai apua UNICEFin aliravitsemuksen ehkäisyohjelmista. Yli 7 miljoonaa lasta sai hoitoa vakavaan aliravitsemukseen.  UNICEFin tuella 40 miljoonaa koulusta pois jäänyttä lasta ja nuorta pääsi takaisin oppimisen pariin. Oppimateriaaleja sai 28 miljoonaa lasta. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia