Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa

World Vision on kasvattanut avustusoperaatiotaan Etelä-Sudanissa. Turvattomuus, rahoituksen puute sekä huono sää vaikeuttavat kuitenkin avun perille saantia.

World Vision on kasvattanut avustusoperaatiotaan Etelä-Sudanissa. Turvattomuus, rahoituksen puute sekä huono sää vaikeuttavat kuitenkin avun perille saantia.

YK:n mukaan jo neljää miljoonaa eteläsudanilaista uhkaa nälkä. Konflikti on tuhonnut ihmisten elinkeinot ja heikentänyt tukiverkkoja. 1,5 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan ja elää ilman varmuutta seuraavasta ateriasta.

World Visionin apu on tähän mennessä saavuttanut yli 370 000 ihmistä, joille on toimitettu ruokaa, puhdasta vettä sekä sanitaatio- ja hygieniapalveluita. Lapsille ylläpidetään lapsiystävällisiä tiloja, joissa he voivat leikkiä, opiskella ja saada psykososiaalista tukea. Lisäksi järjestö auttaa perheistään eroon joutuneita lapsia löytämään läheisensä.

"Konfliktin osapuolten on varmistettava, että avustustyöntekijät pääsevät hädänalaisten lasten ja perheiden luo. On erityisen vaikeaa saavuttaa syrjäseutujen yhteisöjä, jotka ovat jääneet väkivaltaisuuksien keskelle", sanoo Juha Virtanen, Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö.

Rauha on ehdoton edellytys sille, että avustusjärjestöt pystyvät vastaamaan avuntarpeeseen. Taisteluiden jatkuminen lisää nälänhädän riskiä ja tuhansien lasten riskiä joutua lapsisotilaaksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia