Kampanjat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kampanjat

Mun rajat opettaa nuorille seksuaalioikeuksia

Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka ja teksti "Amnesty International".

Mun rajat opettaa nuorille seksuaalioikeuksia

Amnestyn 13-18 vuotiaille nuorille suunnattu opetusmateriaali opettaa kunnioittamaan omia ja toisten oikeuksia sekä kertoo, kuinka omalla toiminnalla voi edistää niiden toteutumista.

Vuoden 2013 pakolaisnainen haussa

Logo, jossa lukee Suomen Pakolaisapu.

Vuoden 2013 pakolaisnainen haussa

Suomen Pakolaisapu pyytää esityksiä Vuoden 2013 pakolaisnainen -kannustuspalkinnon ehdokkaista 6. helmikuuta mennessä.

Euroopan kansalaisten teemavuosi on käynnistynyt

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Euroopan kansalaisten teemavuosi on käynnistynyt

Teemavuodella halutaan muistuttaa, että kotimaansa kansalaisuuden ohella unionin kansalaiset ovat myös EU-kansalaisia.

SASK avaa uuden aluetoimiston Ecuadoriin

Logo, jossa lukee keltaisella sask ja pienemmällä fi.

SASK avaa uuden aluetoimiston Ecuadoriin

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus vahvistaa toimintaansa Latinalaisessa Amerikassa.

UNICEF: Tanssii Tähtien Kanssa toi huikeat yli 5000 uutta kuukausilahjoittajaa

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

UNICEF: Tanssii Tähtien Kanssa toi huikeat yli 5000 uutta kuukausilahjoittajaa

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tähtioppilaiden esiintymistä seurasi runsaat 700 000 katsojaa, joista yli 5 000 ryhtyi UNICEFin kuukausilahjoittajiksi.

Kongon väkivaltaisuuksien yltyminen uhkaa pahentaa konfliktimineraaliongelmaa

Logo, jossa lukee Finnwatch.

Kongon väkivaltaisuuksien yltyminen uhkaa pahentaa konfliktimineraaliongelmaa

Useimmat Finnwatchin tutkimat elektroniikkayritykset ovat ryhtyneet jonkinlaisiin toimiin, jotta ne eivät hankinnoillaan tukisi Kongon konfliktia.

Suomen ilmastopoliittisen itsepetoksen päätyttävä Dohan kokoukseen

Logo, jossa vihreä ympyrä ja teksti Maan ystävät, Friends of the Earth Finland.

Suomen ilmastopoliittisen itsepetoksen päätyttävä Dohan kokoukseen

Suomen on sitouduttava vähentämään päästöjään 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, Greenpeace, Luonto-Liitto ja Maan ystävät vaativat.

Järjestöt vaativat loppua suuryritysten verokikkailulle

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Järjestöt vaativat loppua suuryritysten verokikkailulle

Suuryritysten verokikkailia vastustavat järjestöt luovuttivat veronpalautuspäivän tempauksessaan yritysten maksamatta jättämiä yhteisöveroja Suomen valtiolle.

Kirkon Ulkomaanapu ulkoistaa keräyskampanjat kansalaisille

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanapu ulkoistaa keräyskampanjat kansalaisille

Omakampanja.fi -kampanjasivustolla ihmiset voivat itse määritellä lahjoituskohteen valittavina olevista kohteista ja toteuttaa kampanjan omissa sosiaalisissa verkostoissaan.

Tilaa aihepiirin Kampanjat RSS-syöte