Yli yhdeksän miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta eteläisessä Afrikassa – Punainen Risti aloittaa käteisavustusten jaon Zimbabwessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yli yhdeksän miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta eteläisessä Afrikassa – Punainen Risti aloittaa käteisavustusten jaon Zimbabwessa

YK ennustaa, että ruoka-avun tarpeessa olevien määrä kasvaa yhä eteläisessä Afrikassa lähikuukausina. Suomen Punainen Risti aikoo jakaa EU:n tuella käteisapua Zimbabwessa, jossa luonnonolojen lisäksi myös talouskriisi heikentää ruokaturvaa.

Kuivunut ruohonkorsi kuivassa maassa

Eteläisessä Afrikassa on kärsitty kuivuudesta useaan otteeseen viime vuosina. Kuva Mosambikista vuodelta 2016. Kuva: Aurélie Marrier d'Unienville / IFRC / CC BY-NC-ND 2.0.

Yli 9,2 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta yhdeksässä eteläisen Afrikan maassa. YK:n katastrofiavun koordinaatiotoimisto OCHA ennustaa, että määrä nousee 12 miljoonaan loka–maaliskuun välillä, jolloin eletään kriittistä satokausien välistä aikaa.

Syynä on etenkin muuttuva ilmasto. Osa alueesta on kärsinyt vähäisimmästä sademäärästä sitten vuoden 1981, joissakin päälle on tullut vielä sykloneita, tuholaisia ja tauteja. Alueella on ollut vuodesta 2012 alkaen vain kaksi suotuisaa satokautta, OCHA toteaa tuoreessa ruokaturvakatsauksessaan.

Yhdeksän pahimmin kärsivää maata ovat Angola, Eswatini, Lesotho, Namibia, Malawi, Madagaskar, Mosambik, Sambia ja Zimbabwe. Angola, Lesotho ja Namibia sekä myös Botswana ovat julistaneet kuivuuskatastrofin. Akuutista aliravitsemuksesta kärsivien määrä on jo kasvanut monissa maissa.

Yksi pahimmin kärsivistä maista on Zimbabwe, jossa tulvien ja kuivuuden lisäksi myös vaikeat talousongelmat lisäävät ruokapulaa. Maailman ruokaohjelma on aiemmin varoittanut, että kyseessä on maan pahin nälkäkriisi koskaan.

Polttoaineen hinta on kasvanut yli 500 prosenttia tänä vuonna. Tavaroiden ja palveluiden hinta on yli kaksinkertaistunut sitten kesäkuun. Maassa on myös protestoitu hintojen nousua ja talouskriisiä vastaan, ja turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet mielenosoitukset väkivalloin.

Suomen Punainen Risti kertoi eilen aloittavansa EU:n tuella humanitaarisen avun jaon Zimbabwessa. Viiden miljoonan euron avustushankkeessa jaetaan ihmisille yhdeksän kuukauden ajan käteisavustusta, jolla he voivat ostaa ruokaa. Tavoitteena on tukea perheitä, jotta he selviävät satokausien välisestä jaksosta lokakuusta ensi vuoden maaliskuuhun.

”Punainen Risti jakaa perheille kuukausittain käteisavustuksen, jolla voi ostaa ruokaa ja muita perustarvikkeita. Avustuksella saa noin kymmenen kiloa viljakasveja, 2,5 kiloa palkokasveja ja litran ruokaöljyä”, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Sari Autio tiedotteessa.

Apua jaetaan yhteensä 76 500 ihmiselle.

Punainen Risti arvioi, että tällä hetkellä 4,8 miljoonaa zimbabwelaista kärsii ruokaturvattomuudesta ja heistä 2,3 miljoonaa on kiireellisen ruoka-avun tarpeessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia