Kirkon Ulkomaanapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu

Osoite

Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki

Puhelinnumero

020 787 1200

Kotisivut

http://www.kua.fi

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Etiopiassa yli 10 miljoonaa nälänhädän partaalla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Etiopiassa yli 10 miljoonaa nälänhädän partaalla

El Niño -sääilmiön aiheuttama kuivuus on ajanut myös ihmisiä kodeistaan.

Kirkon Ulkomaanavun Peace United palkittiin Urheilugaalassa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanavun Peace United palkittiin Urheilugaalassa

Ulkomaanavun Peace United -kampanjalle on Urheilugaalassa myönnetty kirkon John Vikström -liikuttajapalkinto 2015. Palkinto myönnetään muun muassa eettisten arvojen edistämisestä liikunnassa ja urheilussa.

Paikalliset ponnistelevat rauhan puolesta Syyriassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Paikalliset ponnistelevat rauhan puolesta Syyriassa

Syyrian kansalaisyhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet rauhalle ovat jääneet aivan liian pienelle huomiolle, sanoo selvityksen aiheesta teettänyt Kirkon Ulkomaanapu.

Kehitysyhteistyön leikkaukset sinetöitiin runsaasta vastustuksesta huolimatta

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kehitysyhteistyön leikkaukset sinetöitiin runsaasta vastustuksesta huolimatta

Hallituksen rajut leikkaukset kehitysyhteistyöhön varmistuivat torstaina eduskunnan äänestyksessä siitä huolimatta, että ulkoasiainvaliokunta ja kaikki oppositiopuolueet olisivat halunneet palauttaa varoja kehitysyhteistyöjärjestöille.

Pippuripuun alla – sinnikkäät Liberian naiset aloittavat taas alusta

Pippuripuun alla – sinnikkäät Liberian naiset aloittavat taas alusta

Ebolaepidemia on alkaa olla Liberiassa taaksejäänyttä aikaa. Ihmisten toimeentulo on kuitenkin kerättävä edelleen pienistä puroista joka päivä, kirjoittaa Minna Elo.

Perustuslakiuudistus ajoi Nepalin uuteen kriisiin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Perustuslakiuudistus ajoi Nepalin uuteen kriisiin

Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.

Sierra Leone ebolan jälkeen: Uhkana toinen vaikeasti torjuttava tauti

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Sierra Leone ebolan jälkeen: Uhkana toinen vaikeasti torjuttava tauti

Ebolaepidemian jälkeen maan pitäisi taistella korruptiota vastaan, kirjoittaa Leena Lindqvist.

Vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen kohdemaat vaihtuvat

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen kohdemaat vaihtuvat

Kohteiden vaihtuminen johtuu hallituksen kehitysyhteistyöhön kohdistamista leikkauksista.

Tilaa aihepiirin Kirkon Ulkomaanapu RSS-syöte