Siirtolaisuus ja pakolaisuus
Kansainvaellukset tulivat jäädäkseen
Kansainvaellukset tulivat jäädäkseen
Haasteiden lisäksi kehityssuunta avaa mahdollisuuksia nujertaa äärimmäinen köyhyys ja jakaa vaurautta nykyistä tasaisemmin, Maailmanpankin ja Kansainvälisen IMF:n raportissa kerrotaan.
Emiraatit vakuuttaa auttavansa syyrialaisia
Emiraatit vakuuttaa auttavansa syyrialaisia
Yhdistyneet arabiemiirikunnat torjuu syytökset, joiden mukaan Persianlahden arabimaat eivät tee mitään syyrialaisten auttamiseksi.
Järjestöt: Suomen hyväksyttävä sitovuus turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa
Järjestöt: Suomen hyväksyttävä sitovuus turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa
Hallitus ilmoitti tänään, että Suomi ottaa turvapaikanhakijat vastaan vapaaehtoispohjalta.
Olisitko elossa Kongossa?
Olisitko elossa Kongossa?
Miksi on niin vaikeaa auttaa muita, vaikka oma elämä on meilläkin kiinni sattumasta; siitä, että olemme syntyneet vaurauden keskelle, pohtii Tuuli Hongisto.
Järjestöt: Australian pakolaisjärjestely Papua-Uuden-Guinean kanssa katastrofi
Järjestöt: Australian pakolaisjärjestely Papua-Uuden-Guinean kanssa katastrofi
Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Australiaa lopettamaan kaksi vuotta voimassa olleen käytännön, jossa venepakolaisia lähetetään Papua-Uuteen-Guineaan.
Näkökulma: Myanmarin vainotut rohingat
Näkökulma: Myanmarin vainotut rohingat
Rasismi ja kiihkonationalismi ja niiden seuraukset eivät ole vain länsimaiden ongelma, kirjoittaa Nina Keres.
Vaarallinen työnhakumatka Bengalinlahdella
Vaarallinen työnhakumatka Bengalinlahdella
16-vuotias Mohammad Yasin jäi henkiin, moni muu venesiirtolainen ei jää.
Sisäinen muuttoliike kiihtyy Latinalaisessa Amerikassa
Sisäinen muuttoliike kiihtyy Latinalaisessa Amerikassa
Muun muassa Euroopan ja Yhdysvaltojen siirtolaisvastaisuus on saanut monet latinalaisamerikkalaiset etsimään uutta kotia naapurimaistaan.
Kun aseet vaihtuvat koulutukseen
Kun aseet vaihtuvat koulutukseen
Timo Soinin mukaan pakolaisia pitää auttaa heidän omassa kotimaassaan. Somalimaassa työskentelevä Airi Kähärä on samaa mieltä ja ihmettelee kehitysyhteistyöleikkauksia.