Uutiset

YK:n tutkijatiimi: Burundin hallitus pidättää, kiduttaa ja teloittaa

Poliittisessa kriisissä olevassa Burundissa on kidutettu ja pidätetty joukoittain ihmisiä, ja presidentin ympärille on rakentumassa henkilökultti, summaa YK:n tutkimus.
Burundin pakolaisia Ruandassa. (Kuva: EU/ECHO/Thomas Conan / CC BY-NC-ND 2.0)

Burundissa on tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja mahdollisesti rikoksia ihmisyyttä vastaan. Rikkomuksiin ovat syyllistyneet maan hallituksen edustajat sekä sen kanssa tekemisissä olevat ihmiset, summaa YK:n tuore raportti maan ihmisoikeustilanteesta.

Tutkijatiimi kertoo, että tarkkoja uhrilukuja on mahdotonta tietää, mutta se on dokumentoinut satoja mielivaltaisia teloituksia, salamurhia, mielivaltaisia pidätyksiä, kidutusta ja seksuaalista väkivaltaa. Tutkijoille kerrottiin muun muassa 17 erilaisesta kidutus- ja pahoinpitelytavasta, joihin kuuluivat uhrien polttaminen, sormien ja varpaiden murskaaminen sekä pakottaminen istumaan hapossa.

Burundin kriisi alkoi huhtikuussa 2015, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti tavoittelevansa kolmatta valtakautta kesän vaaleissa. Vastustajat pitivät ilmoitusta perustuslain vastaisena, ja tilanne laukaisi mielenosoituksia, jotka valtion kovakouraiset turvallisuusjoukot tukahduttivat. Lähes 300 000 ihmistä on paennut väkivallan seurauksena naapurimaihin.

YK:n ihmisoikeusneuvosto nimitti joulukuussa tutkijatiimin selvittämään ihmisoikeustilannetta. Tällä viikolla ilmestyneen raportin mukaan rikkomukset ovat olleet tarkoituksellisia ja seurausta tietoisista päätöksistä. Väärinkäytöksiin ovat syyllistyneet valtion turvallisuusjoukot, poliisi, tiedustelupalvelu, armeija sekä valtapuolueen pahamaineinen nuorisosiipi Imbonerakure. Uhreista suurin osa on joko ollut presidentin kolmannen valtakauden vastustajia tai tulkittu sellaiseksi.

Entinen armeijan upseeri kertoi tutkijoille, että on olemassa listoja tapettavista ihmisistä. Myös kansalaisyhteiskunta ja toimittajat on pantu ahtaalle eikä tilaa toisinajattelulle ole hallituksen sisälläkään.

"On huolestuttavia merkkejä siitä, että presidentin ympärille rakentuu henkilökultti", raportissa todetaan.

Tutkijoiden raportissa vaaditaan maan hallitusta, Afrikan unionia, YK:ta ja muita kansainvälisiä toimijoita ryhtymään toimiin maan perustuslain turvaamiseksi ja kansainvälisen tutkintakomission perustamiseksi. Maan jäsenyyttä YK:n ihmisoikeusneuvostossa pitäisi sen mukaan harkita uudelleen.

Uutistoimisto Reutersinmukaan maan hallitus on torjunut raportin puolueellisena ja poliittisena.

ihmisoikeudetkonfliktiYK Burundi

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Naiset kuokkivat maata maissipellolla.

Ikuisuusongelma: miten saada kaikille riittävästi ruokaa? Uusi afrikkalais-eurooppalainen tutkimushanke etsii ratkaisua kaupunkien ”ruokalaboratorioiden” avulla

Suomen Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa uudessa tutkimushankkeessa etsitään ratkaisuja ruokajärjestelmien ongelmiin kuudessa Afrikan maassa. Esimerkiksi Ugandassa muodostetaan viljelijöiden tuottajayhdistyksiä ja perustetaan maissin prosessointilaitos. Tutkijat uskovat, että ratkaisuja voidaan soveltaa laajemminkin.
Naisia rivissä, joista yhdellä kädet avoinna.

7 + 1 syytä, miksi vietämme naistenpäivää

Naistenpäivänä ei ole tarkoitus juhlia vain oman elämän naisia, vaan se nostaa esiin sukupuolten epätasa-arvon myös kansainvälisenä ilmiönä. Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Noora Pohjanheimo kertoo, miksi naistenpäivää on syytä juhlia.
Maskilla suojautunut nainen puolilähikuvassa, etualalla mikrofoneja.

”Kaikkia ei voi panna vankilaan” – Suomessa vieraileva Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja uskoo yhä demokratialiikkeeseen

Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja puhui tiistaina Ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa. Hän toivoo EU:lta ja Suomelta lisää painostusta presidentti Aljaksandr Lukašenkaa kohtaan.
Koronarokotepullo ja ruisku kuvituskuvassa.

Ensimmäiset Covax-mekanismin koronarokotteet annettiin Ghanassa ja Norsunluurannikolla – ”Historian suurin, nopein ja monimutkaisin rokoteoperaatio”

Maailman terveysjärjestön on tarkoitus jakaa tänä vuonna kaksi miljardia koronarokotetta Covax-mekanismin kautta. Ensimmäiset annettiin eilen, saajana muun muassa Ghanan presidentti Nana Akufo-Addo, joka rauhoitteli samalla rokoteskeptikoita.
Maskeilla suojautuneet mies ja nainen pitävät mangoja käsissään.

Zimbabwen mangonviljelijät taistelevat hedelmäkärpäsvitsausta vastaan ”biologisin” asein – Loinen tuhoaa kärpäsen ja pelastaa sadon

Mangosatoja tuhoavat hedelmäkärpäset ovat yleistyneet Zimbabwessa ilmaston lämmetessä. Ympäristöystävällinen tuholaistorjunta on kuitenkin tuottanut tulosta.

Tuoreimmat

Ikuisuusongelma: miten saada kaikille riittävästi ruokaa? Uusi afrikkalais-eurooppalainen tutkimushanke etsii ratkaisua kaupunkien ”ruokalaboratorioiden” avulla
”Kaikkia ei voi panna vankilaan” – Suomessa vieraileva Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja uskoo yhä demokratialiikkeeseen
Ensimmäiset Covax-mekanismin koronarokotteet annettiin Ghanassa ja Norsunluurannikolla – ”Historian suurin, nopein ja monimutkaisin rokoteoperaatio”
Zimbabwen mangonviljelijät taistelevat hedelmäkärpäsvitsausta vastaan ”biologisin” asein – Loinen tuhoaa kärpäsen ja pelastaa sadon
YK: Hallitukset eivät ole lähelläkään tarvittavia päästövähennyssitoumuksia – Vasta kaksi suurimmista saastuttajista on vahvistanut sitoumuksiaan
Amnesty: Eritrean joukot teloittivat satoja siviilejä Etiopian Tigrayn alueella marraskuussa – Kyse voi olla rikoksista ihmisyyttä vastaan
Nepalissa puhutaan 129:tä kieltä, mutta vähemmistökieliä uhkaa häviäminen
Raportti: Kaksi kolmasosaa köyhistä maista on leikannut koulutusbudjettiaan koronapandemian aikana – Koulutuksen epätasa-arvo uhkaa syventyä
Äärimmäiset sääilmiöt ja talouskriisi ovat ajaneet lähes kahdeksan miljoonaa ihmistä ruokapulaan Keski-Amerikassa – Moni suunnittelee muuttoa muualle
Siviiliuhrien määrä on kasvanut Afganistanissa rauhanneuvotteluiden alkamisen jälkeen – Yli 3 000 ihmistä kuoli viime vuonna konfliktissa

Luetuimmat

Ikuisuusongelma: miten saada kaikille riittävästi ruokaa? Uusi afrikkalais-eurooppalainen tutkimushanke etsii ratkaisua kaupunkien ”ruokalaboratorioiden” avulla
YK: Hallitukset eivät ole lähelläkään tarvittavia päästövähennyssitoumuksia – Vasta kaksi suurimmista saastuttajista on vahvistanut sitoumuksiaan
”Kaikkia ei voi panna vankilaan” – Suomessa vieraileva Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja uskoo yhä demokratialiikkeeseen
Ensimmäiset Covax-mekanismin koronarokotteet annettiin Ghanassa ja Norsunluurannikolla – ”Historian suurin, nopein ja monimutkaisin rokoteoperaatio”
Zimbabwen mangonviljelijät taistelevat hedelmäkärpäsvitsausta vastaan ”biologisin” asein – Loinen tuhoaa kärpäsen ja pelastaa sadon
Raportti: Kaksi kolmasosaa köyhistä maista on leikannut koulutusbudjettiaan koronapandemian aikana – Koulutuksen epätasa-arvo uhkaa syventyä
Norsunluurannikon kaakaotilojen lapsiorjat haastoivat Nestlén, Marsin ja muut suklaajätit oikeuteen